10.8.2016

Makoisa gluteeniton savulohipiirakka





Nyt välistä jotain suolaista gluteenittomana. Rakastan lohta joten lähdin siitä tekemään. Ja vaikka pohjaan tulee piimää se ei suinkaan maistu pohjasta, meillä kukaan ei tykkää juoda piimää, mutta tästä piiraasta tykättiin. Ja siskoni joka ei tykkää kalasta kehui piirasta joten kokeile ihmeessä.



Pohja:
1dl viljatuotteen kaurajauhoseosta
½ dl viljatuotteen tummaa tef-täysjyväjauhoa
½ dl viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta
2 tl psylliumia
1½ dl piimää 

Sekoita kaikki aineet hyvin keskenään. Taputtele voideltuun ja jauhotettuun 21cm x 21cm olevaan irtopohjavuokaan tai pieneen (halk.n.20cm)  pyöreään vuokaan. 

Täyte:
150g savulohta käy myös kylmäsavulohi tai graavilohi
2½ dl kolmen sipulin kermaa
1 kananmuna
1 dl juustoraastetta
2½ rkl perunajauhoja
1 tl sitruunapippuria
½ dl tuoretta tilliä
40g punaista paprikaa
40g keltaista paprikaa
½dl rucolaa

Sekoita kerma, kananumuna, juustoraaste ja sitruunapippuri keskenään ja kaada pohjan päälle. Silppua paprikat, tilli ja rucola (jätä rucola isohkoiksi paloiksi) ja ripottele kermaseosken päälle lopuksi ripottele lohi päälle ja paista 200'c n.20min. Anna jäähty ja tarjoile kaffin kera. 

* Yhteistyössä Viljatuote

Ota blogini seurantaan myös instagramissa

4 kommenttia :

  1. Anonyymi8.39

    Mä niin ihailen tämän piirakan ulkonäköä ja samalla reseptin "helppoutta".. ja sitä kuinka siinä on käytetty erilaisia jauhoja, takuulla maukasta. Viikonloppuna kokeilen ��

    VastaaPoista
  2. Anonyymi13.53

    Toimii varmaankin, jos vaihdan kaurajauhot vaaleaan jauhoseokseen, kun yksi vieraista on viljaton?

    VastaaPoista

Seuraajat

Tietoja minusta:

Blogini on perustettu 2.9.2014, joka on leivonta- ja ruokapainotteinen lifestyleblogi, kirjoitan myös hotelleista, viinistä ja elämästä. Kirjoitan aina rehellisesti mielipiteeni ja seison sanojeni takana. Täällä teille kokkailee 40-vuotias, 2007 syntyneiden kaksospoikien äitee Tampereen seudulta, jonka juuret ovat Pohjois-Pohjanmaalla. Olen ammatiltani kokki, mutta hurahtanut leipomiseen. Tykkään tehdä helposti kokeiltavia ohjeita, jotka eivät vaadi lukijoilta leipurin tai kokin koulutusta onnistuakseen. Päivitän blogia epäsäännöllisen säännöllisesti.

Jätä kommenttia reseptien loppuun, ne aina piristävät :)

Ethän kopioi reseptejäni tai kuviani ilman lupaa.


Mielelläni teen yhteistyötä, jos kiinnostuit ota yhteyttä.

Yhteydenotot:
roottyna.taikinasa@gmail.com
Marika Kaila


Minut löytää myös:



Etsi blogistani:

Designed by DigitalBeautiful