15.9.2016

Appelsiini-valkosuklaa-punaherukkakakku (ilman liivatetta, myös gluteenittomana)


Ihastuin vallan tekemääni punaherukka-valkosuklaakakkuuni ja halusin tehdä variaation siitä ja näistä kakuista keskenään tuli hyvin eri makuiset. Tässä kakussa pääsee oikeuksiin käyttämäni appelsiini-valkosuklaa, joka sopikin kakkuun aivan loistavasti. Ja tässä kakussa en käyttänyt liivatetta. 


Aloita kakun teko punaherukkakiisselillä.

350g punaherukoita (valmista survosta pitäisi olla 2dl)
1 rkl perunajauhoja

Painele siivilän läpi punaherukat (jos ovat pakasteita, niin ota pöydälle ajoissa sulamaan) ja lisää perunajauhot ja sekoita hyvin, jonka jälkeen kiehauta nopeasti, kun alkaa sakenemaan nosta heti liedeltä pois ja jäähdytä kylmäksi asti.

Pohja:
200g digestive keksejä (gluteenittomana Semperin digestivekex )
100g voisulaa
2rkl sokeria

1. murskaa keksit muruiksi ja sekoita voisula ja sokeri joukkoon
2. taputtele seos pohjaksi 24cm halk. olevaan irtopohjavuoan pohjalle (itse laitan aina leivinpaperin pohjalle jonka pingotan reunalla kiinni
3. sekä voitelen ja sokeroin irtopohjavuan reunat tomusokerilla)

appelsiini-valkosuklaatäyte:
200g appelsiini-valkosuklaata (dammenberg)
2½ dl vispikermaa
100g vaniljatuorejuustoa
200g vaniljarahkaa
1 tl aitoa vaniljasokeria
3 rkl vaniljakreemijauhetta (milletti)

1. sulata suklaa vesihauteessa 
2. vaahdota kerma, rahka, tuorejuusto ja sokeri napakaksi vaahdoksi
3. lisää loppu vaiheessa suklaasula sekä vaniljakreemijauhe
4. kaada pohjan päälle vuokaan


punaherukkatäyte:
2½ dl vispikermaa
100g vaniljatuorejuustoa
200g vaniljarahkaa
3 tl aitoa vaniljasokeria
½ dl fariinisokeria
4 rkl vaniljakreemijauhetta (milletti)

1. vaahdota napakaksi vaahdoksi kerma, rahka, tuorejuusto sekä sokerit
2. lisää lopuksi aijemmin tehty punaherukkakiisseli (huom. kylmänä) ja vaniljakreemijauhe
3. sekoita tasaiseksi ja kaada valkosuklaatäytteen päälle
4. laita jääkaappiin hyytymään ja leikkaa seuraavana päivänä paloiksi. Jos teet aamulla, on kakku jo illalla ehtinyt hytymään
5. koristele haluamallasi tavalla. Mietein myös, että toisen vaniljarahkan voisi korvata appelsiinirahkalla, sopisi varmasti myös joukkoon.


Ota minut seurantaan myös instagramissa
Blogistani löytyy myös muita herkullisia hyydykekkakku ohjeita joita kannattaa kokeilla
Vadelma-suklaakakku
mangojuustokakku
kinuskijuustokakku
sitruunajuustokakku
mustikkainen kettukarkkikakku
mustaherukka-suklaakakku
sitruunarahkakakku
domino-geishajuustokakku
mangokakku
mustikka-valkosuklaakakku
valkosuklaa-daimkakku

Appelsiini-valkosuklaa-punaherukkakakku (ilman liivatetta)
Lisää herkullisia reseptejä löydät blogistani Ranteita myöjen taikinasa


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Seuraajat

Tietoja minusta:

Blogini on perustettu 2.9.2014, joka on leivonta- ja ruokapainotteinen lifestyleblogi, kirjoitan myös hotelleista, viinistä ja elämästä. Kirjoitan aina rehellisesti mielipiteeni ja seison sanojeni takana. Täällä teille kokkailee 40-vuotias, 2007 syntyneiden kaksospoikien äitee Tampereen seudulta, jonka juuret ovat Pohjois-Pohjanmaalla. Olen ammatiltani kokki, mutta hurahtanut leipomiseen. Tykkään tehdä helposti kokeiltavia ohjeita, jotka eivät vaadi lukijoilta leipurin tai kokin koulutusta onnistuakseen. Päivitän blogia epäsäännöllisen säännöllisesti.

Jätä kommenttia reseptien loppuun, ne aina piristävät :)

Ethän kopioi reseptejäni tai kuviani ilman lupaa.


Mielelläni teen yhteistyötä, jos kiinnostuit ota yhteyttä.

Yhteydenotot:
roottyna.taikinasa@gmail.com
Marika Kaila


Minut löytää myös:



Etsi blogistani:

Designed by DigitalBeautiful