maanantai 5. syyskuuta 2016

Pizzaa tuoreksista


Testissä oli uudet tuorekset
* Yhteistyössä Apetit

Pizzapohja on blogistani löytyvällä ohjeella:

Pohja ihanan rapea, mutta muutoin ihanan pehmoista. 
Tästä ohjeesta tulee yksi pellillinen paksulla pohjalla tai kaksi pellillistä ohuvilla pohjilla tai 6kpl 23cm halkasijalta olevaa pienempää pizzaa. 


Tiesithän, että minulla on facebookissa blogillani oma sivusto.
Sekä minut löytää pinterestistä ja instagramista nimellä ranteita_myojen_taikinasa

Ohje:
2½ dl lämmintä vettä (+42'c)
2tl kuivahiivaa 
1tl suolaa
5rkl öljyä
n.7dl myllyn paras pizzajauhoja

Sekoita lämpimään veteen kuivahiiva, öljy ja suola. Lopuksi pizzajauhot. Vaivaa kimmoisaksi taikinapalloksi. Anna taikinan kohota n.20min lämpöisässä vedottomassa paikassa ja kauli pohjiksi. Täytä haluamallasi täytteillä. Aloita tomaattipyreellä sitten juustoraaste ja haluamasi täytteet. Paista uunin pohjalla alakiertoilmassa tai alalämmössä 250'c 10min tai loistavalla Mypizza-uunilla. Anna hetki jäähtyä, mutta syö sitten pikinmiten, jos halauat että pohja on rapsakka.

Päälle:
tomaattipyrettä
mozzarellaraastetta
naudan paistijauhelihaa
apetit rion grillikasviksia
pippurisekoitusta
ananasta
nokare voita

Kuullota nokareessa voita rion grillikasviksia ja ripottele pinnalle pippurisekoitusta.
Tuorekset ovat hyviä kiireen keskellä, kun haluat saada nopeasti hyvää.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Seuraajat

Tietoja minusta:

Blogini on perustettu 2.9.2014. Täällä teille kokkailee 35-vuotias, 2007 syntyneiden kaksospoikien äitee Tampereen seudulta, jonka juuret ovat Pohjois-Pohjanmaalla. Perheeseen kuuluu myös aviomies. Olen ammatiltani kokki, mutta hurahtanut leipomiseen. Tykkään tehdä helposti kokeiltavia ohjeita, jotka eivät vaadi lukijoilta leipurin tai kokin koulutusta onnistuakseen. Päivitän blogia epäsäännöllisen säännöllisesti.


Ethän kopioi reseptejäni tai kuviani ilman lupaa.


Mielelläni teen yhteistyötä, jos kiinnostuit ota yhteyttä.


Yhteydenotot:
roottyna.taikinasa@gmail.com
Marika Kaila

Etsi blogistani:

Designed by DigitalBeautiful