31.10.2016

Täytetyt gluteenittomat naanleivät





Minulta pyydettiin naanleipää gluteenittomana ja lähdin kokeilemaan. Tulikin aikas hyvää, tulee kyllä tehtyä toistekkin. Nam! Naanleipä oli minulle ihan uusi tuttavuus.
Ohjeesta tulee 6kpl (a`90g)


Ohje:
1dl maitoa
1 pss. kuivahiivaa
1½ dl turkkilaista jugurttia
2 tl psylliumia (viljatuote)
3½ dl semperin grov mixiä
1 tl suolaa
½ rkl siirappia
4 rkl öljyä

Lämmitä maito 42'c ja lisää kuivahiiva ja jugurtti ja sekoita voimakkaasti. 
Lisää siirappi, suola ja öljy. 
Sekoita keskenään jauhot ja psylliumi ja lisää veteen. Vaivaa hyvin. 
Kohota 1h. 
Jaa taikina 6 osaan ja kauli litteiksi ja soikeiksi leivinpaperin päälle. 
Laita pelti yksinään uuniin ja lämmitä uuni 250'c, vetaisen leivinpaperi kuuman peltin päälle ja paista n.8min. 
Voitele leivät maustetulla voisulalla ja täytä halutessasi.

Pinnalle:
nokare voita
himalajan hienoa suolaa
tuoretta timjamia 
(halutessasi silppua 1-2 valkosipulin kynttä)

Sulata voi ja silppua timjami. Sekoita kaikki aineet keskenään ja voitele leipäset.

Täytteet:
broilerin sisäfileitä
salaattia
kirsikkatomaattia
fetaa
maissia
punasipulia



Blogistani löytyy muitakin herkullisia gluteenittomia ohjeita, joita kannattaa kokeilla.
mm.
Kinkkupiirakka
Myskikurpitsakeitto
Tomaattileipäset
Feta-kinkku-paprikakupit
Puolukkaleipä








Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Seuraajat

Tietoja minusta:

Blogini on perustettu 2.9.2014, joka on leivonta- ja ruokapainotteinen lifestyleblogi, kirjoitan myös hotelleista, viinistä ja elämästä. Kirjoitan aina rehellisesti mielipiteeni ja seison sanojeni takana. Täällä teille kokkailee 40-vuotias, 2007 syntyneiden kaksospoikien äitee Tampereen seudulta, jonka juuret ovat Pohjois-Pohjanmaalla. Olen ammatiltani kokki, mutta hurahtanut leipomiseen. Tykkään tehdä helposti kokeiltavia ohjeita, jotka eivät vaadi lukijoilta leipurin tai kokin koulutusta onnistuakseen. Päivitän blogia epäsäännöllisen säännöllisesti.

Jätä kommenttia reseptien loppuun, ne aina piristävät :)

Ethän kopioi reseptejäni tai kuviani ilman lupaa.


Mielelläni teen yhteistyötä, jos kiinnostuit ota yhteyttä.

Yhteydenotot:
roottyna.taikinasa@gmail.com
Marika Kaila


Minut löytää myös:



Etsi blogistani:

Designed by DigitalBeautiful