maanantai 20. marraskuuta 2017

Bloggaajien pikkujoulut ja jouluiset menovinkit Tampereella



On tullut tavaksi, että järjestän kollegoilleni pikkujoulut ja taas oli sen aika. Tänä vuonna mukana menossa oli Aamukahvia ja iltateetä, Kulinaari ja Savusuolaa.  Suunnittelin meille kivan päivän Tampereella, missä tutustuimme paikallisiin design-liikkeisiin. Kävimme PikkuPutiikissa, joka on seitsemän käsityöläisyrittäjän ihana puoti Tampereen sydämessä, Kehräsaaren vanhassa tehdasmiljöössä. Heiltä löytyy upea valikoima Suomessa suunniteltuja ja valmistettuja käsityö- ja designtuotteita mm. lasia, keramiikkaa, asusteita, koruja, heijastavia tuotteita sekä sisustus- ja lahjatavaroita. PikkuPutiikista löytyvät yritykset ovat: Hembula Design, Hurmo, Mariel Design, Minkamainen, Nokuro design, PikkuLilli ja Tikkerperi. 




Kävimme myös Kenkäpaja Pihkassa ihailemassa komeita kenkiä, laukkuja ja koruja, joita löytyikin monenlaisia. Pihkassa järjestetään myös kursseja, joilla pääsee kokeilemaan nahan työstämistä ja valmistamaan kurssimallistosta valitsemansa tuotteen ammattitaitoisessa ohjauksessa. He järjestävät tilauksesta asiakkaan toiveiden mukaan rakennettuja kursseja esimerkiksi työ-, polttari- ja kaveriporukoille. Kursseja toteutetaan yhtä lailla isoille kuin pienillekin ryhmille. Kurssin voi tilata myös yksilölliseksi lahjaksi ystävälle, puolisolle tai merkkipäiväänsä viettävälle sukulaiselle.



Hemmottelua...


Meitä hemmoteltiin Bakery Cafeessa, jossa saimme saaristolaisleipiä lohitäytteellä, heidän eniten myytyä sitruunamarenkikakkua sekä paahdettua valkosuklaa-vadelmakakkua, caramel seasalt lattea ja lasillisia kuohuvaa unohtamatta. Kahvilaan on aina ihana astua sisälle, iloinen ja ystävällinen henkilökunta ottaa aina asiakkaat iloisesti vastaan. Kahvila on selkeän raikas ja avara, sinne on mukava poiketa kahville ja istua ystävien kanssa pidempäänkin. Kahvilasta saa aamupalaa, lounasta sekä annoksia saa myös mukaan.



Hurmioiduin näistä ihanista lohitäytteisistä saaristolaisleivistä 😍 
Kuva: Janica Brander



Kuvassa Kulinaarin Kimmo, joka maistoi ihanaa Kupferbergin raikkaan eleganttia kuohuvaa 😅


Tallipihan joulu...


Kävimme myös Tallipihan joulunavauksessa, jossa aidon vanhanajan joulun tunnelmaa ei tarvitse kaukaa hakea. Joulun lämmin henki tulvahtaa jokaisen pikkupuodin uumenista, kahvilan tuoreilta vehnäsiltä tuoksuvista kamareista ja tallin hämyisiltä perukoilta. Jouluvalot sytytetään ja tallin eläimet asettuvat tallin tuoksuville pahnoille. Tallipihan puodeista, tallista ja joulutorilta löytyy laadukkaita käsityötuotteita ja herkkuja. Tallipiha avasi ovensa jouluna vuonna 1999, jolloin ensimmäiset yrittäjät muuttivat pieniin Tampereen kaupungin omistamiin ja kunnostamiin rakennuksiin. Alue on yrittäjävetoinen, ympäri vuoden avoinna oleva putiikkikylä. Pienissä taloissa toimii kymmenisen vakituista yrittäjää ja tapahtumissa useita kymmeniä vierailevia yrittäjiä. Pääosin kädentaitajia. Alueelta löytyy upeita käsitöitä, sisustustuotteita, lahjatavaraa, herkkuja ja Suomen monipuolisin suklaapuoti. Tapahtumien ja sesonkien yhteydessä Tallipihalla on hevosvaunuajelua ja ponitalutusta.







Kuva: Kimmo Ollilla


Kolmen ruokalajin illallinen...


Ravintola Mylläreissä pääsimme nauttimaan jouluisen kolmen ruokalajin illallisen, joka piti sisällään kalalautasen, jossa oli tuorejuustolla täytettyä lohirullaa, katajanmarjasilakkaa, mätimoussea ja saaristolaisleipää. Pääruokana oli ylikypsää paahdettua possunkylkeä, kolmenpippurinkastiketta, balsamico- punajuurta ja rosmariiniperunoita. Sekä jälkiruoaksi vaniljapannacottaa glögimarinoiduilla luumuilla. Kalalautanen oli herkullinen, varsinkin tuorejuustolla täytetty lohirulla, mätimousse ja paahdettu saaristolaisleipä, ylikypsä possu vei jalat alta ja sen nautiskelinkin silmät kiinni, koska se oli todella hyvää. Vaniljapannacotta oli tuhtia ja pelkästään hyvin täyteläistä, glögimarinoidut luumut puolestaan eivät mielestäni oikein nyt toimineet annoksessa. Olisin kaivannut annokseen jotain raikkautta ja kastiketta tai hilloketta pehmentämään ihanan täyteläistä pannacottaa. Myllärit toimivat vanhassa 1900-luvun höyrymyllyssä ja ravintolatoimintaa rakennuksessa on ollut lähes 30-vuotta. Ensi vuoden alussa he juhlivat 30-vuotistaivalta ja tuolloin retroilevat ja herkuttelevat alun ajan herkuilla. He ovat ylpeästi yksityinen ravintola ja omistajana on Santeri Tiitola, joka tiimeineen on pyörittänyt mylläreitä jo reilut 12- vuotta. Mylläreissä on tarjolla puhtaita skandinaavisia ja lähialueen herkkuja sesongin vaihtelut huomioiden. Palvelu on mutkatonta, rentoa ja lapsiperheet ovat tervetulleita herkuttelemaan heille niin illasta kuin kotiruokalounaallekin arkena. Lapsille on tarjolla pientä puuhaa, kirjoja, palapelejä ja piirtämistä ruokailun ajaksi sekä tietysti oma lasten ruokalista. Tänne menemme ehdottomasti toistekin syömään! Vanha suositus!




Alkuun nostimme alkumaljan, joka oli Palmer & Co Blanc de Blancs shampanjaa, joka oli pehmeän pähkinäinen, ihanan täyteläinen ja sai meidän jokaisen suut hymyyn. Oli muuten parasta shamppanjaa mitä olen maistanut. Kalalautasen kanssa meille suositeltiin Bulgarini Lugana valkoviiniä, joka oli raikkaan aprikoosinen ja sitruksinen, tästä muuten tuli mun lemppari valkoviini. Juomasuositukset osui kyllä nappiin!


Yö Lapland Hotellissa...


Yön vietimme Laplad Hotellissa, jossa on mahdollisuus nauttia Lapin elämyksellisyydestä keskellä kaupungin sykettä. Hotellin läheisyydessä sijaitsee mm. Tampere-talo, jossa esiintyvät maailmanluokan artistit ja se toimii myös messujen ja kongressien tapahtumapaikkana. Keskustan  tuntumassa sijaitsevan hotellin 141 huonetta on sisustettu taidolla ja tyylillä vaativammankin matkaajan makuun. Huoneiden design on saanut vaikutteita luonnosta ja Lapin tarinoista. Lapland Hotels Tampereen monipuoliset kokoustilat luovat hyvät puitteet niin pienille kuin isoille kokouksille, juhlille sekä tapahtumille.





Kuvassa: Savusuolaa Janica ja Aamukahvia ja Iltateetä Katja.





Päivämme sponsoreina toimi:
Bakery Cafe
Ravintola Myllärit 
Visit Tampere


2

tiistai 14. marraskuuta 2017

Karjalanpiirakat



Karjalanpiirakat jotka ovat juuri otettu uunista ja voideltu voisulalla katoavat nopeasti peltiltä, en tiedä ehkä mitään muuta niin hyvää, kuin itse tehdyt rapeat karjalanpiirakat. Isotöisiähän nämä on tehdä, mutta lopussa kyllä palkitsee. Riisipuuron voit tehdä, vaikka edellisenä päivänäkin jo jääkaappiin. Ohjeesta tulee noin 25-27 kpl.


Riisipuuro:
1 litra maitoa
2dl myllyn paras puuroriisiä
1tl suolaa
4rkl voita

1 kananmuna

1. maitopohjaiset puurot keittelen aina haudutuskattilassa jolloin aikaa jää muuhunkin, kuin puuron vahtimiseen ettei pala pohjaan. Kiehauta maito, lisää riisit ja sekoittele
2. puuro saa olla aika paksua, itse keitin puuroa n.50min ja huomaa että puuro sakenee vielä hiukan, kun jäähtyy
3. muista sekoitella välillä
4. kun puuro on valmista lisää suola ja voi
5. lisää raaka kananmuna kylmään riisipuuroon, joka auttaa ettei puuro kuohu uunissa rumasti


Kuoritaikina:
4 dl ruisjauhoja
1dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
2dl vettä
20 g voisulaa

1. sekoita kuivat aineet keskenään
2. lisää vesi ja vaivaa
3. lopuksi lisää voisula
4. kauli taikinasta taikinamatto ruisjauhoja apunakäyttäen
5. paina juomalasilla piirakka aihiot
6. kauli soikeiksi 10cm x 15 cm kokoisiksi 
7. laita puuroa piirakoihin, kuitenkin reunoille jättäen rypytysvaran
8. rypytä ja paista 275'c noin 12 minuuttia
9. voite lämpimät piirakat voisulalla 
10. tee kaveriksi munavoita ja nauti














2

maanantai 13. marraskuuta 2017

Puolukkavinaigrette



Loistavaa vaihtelua salaatinkastikkeille ja sopii myös liharuokien kaveriksi sekä ihana lahjaidea, jolla yllättää ystävä. 

Ohje:
1 dl puolukoita
1/4 dl oliiviöljyä
1 tl sitruunanmehua
½ dl hunaja-omenaviinietikkaa
1 rkl hunajaa
1 rkl fariinisokeria
1 tl sipulijauhetta
2 tl tuoretta lipstikkaa (Mimis)
myllystä suolaa

1. laita kaikki aineet astiaan
2. aja vinaigrette tehosekoittajalla sileäksi
3. purkita puhtaisiin astioihin



0

torstai 9. marraskuuta 2017

Briossisämpylät


Ilmavan muhkeita briossisämpylöitä onkin pitänyt kokeilla tehdä jo pitkään, mutta niinpä se aina on vain jäänyt. Nyt sain vihdoin aikaiseksi tehdä ja näistä syntyykin todella mehevät burgerit, soveltuvat myös hodari sämpylöiksi. Ohjeesta tulee 8 kpl. Burgereiden sisään löydät TÄÄLTÄ parhaat ja mehevimmät pihvit 😜

Hakusanat: Briossisämpylät

Ohje:
2 dl maitoa
11g kuivahiivaa tai 25g tuorehiivaa
2 rkl siirappia
3/4 tl suolaa
2 kananmunaa
3 dl spelttivehnäjauhoja
n. 4½ dl vehnäjauhoja
50g pehmeitä voikuutioita

1. lämmitä maito (+42'c)
2. liota hiiva maitoon, jos käytät tuorehiivaa. kuivahiiva sekoitetaan 1 dl jauhoihin
3. lisää siirappi, suolaa ja kananmunat
4. sekoita hyvin kaikki sekaisin
5. lisää jauhoja vähän kerrallaan
6. pehmeät voikuutiot lisätään ihan viimeisenä 
7. sekoita yleiskoneella 10min
8. laita taikina jääkaappiin kohoamaan yön yli
9. leivo seuraavana päivänä sämpylöiksi ja kohota vielä 1h
10. paista 200'c noin 15 minuuttia

Burgereiden väliin:
cheddar siivuja (Jukolan Juusto)
tuore valkosipuli majoneesiä TAI bbq-majoneesiä (Poppamies)
smooky apple bbq-kastiketta (Poppamies)
ananasviipale
salaattia
kurkkusalaattia
marinoituja punasipuleita

Marinoidut punasipulit:
3 pientä punasipulia
2dl öljyä
3 tl chilimausteseosta
2tl kuivattua basilikaa
myllystä vuorisuolaa
myllystä mustapippuria

1. silppua sipulit
2. laita silputut sipulit astiaan ja päälle öljy ja mausteet
3. sekoita hyvin ja laita jääkaappiin tekeytymään yön yli


0

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Tonnikalapiirakka (myös gluteenittomana)







Tein tätä piirasta kaksostemme syntymäpäiville ja koska sai niin kovan suosion, niin päätin sen kirjoittaa talteen :)

Pohja:
½ prk. (125g) maitorahkaa
120g pehmeää voita
2 dl vehnäjauhoja (myllärin) tai 1½dl viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta
1½ tl leivinjauhetta

1. sekoita maitorahka ja pehmeä voi keskenään 
2. lisää vehnäjauhot ja leivinjauhe
3. sekoita hyvin ja taputtele kauttaalteen voidelluihin ja jauhotettuihin piirakkavuokiin jauhoja apuna käyttäen
4. valmista täyte


Täyte:
2½ dl kolmen sipulin kermaa
2 kananmunaa
2 rkl vehnäjauhoja (myllärin) tai perunajauhoja
2 dl cheddar raastetta (Jukolan Juusto)
1½ tl sitruunapippuria 
1 dl tuoretta tilliä silputtuna
1 kevätsipuli varsineen silputtuna
1 prk. ananasmurskaa
1 prk. tonnikalaa
1dl paahdettua paprikaa

1.sekoita keskenään kerma, kananmunat, vehnäjauhot, juustoraaste, tilli ja sitruunapippuri 
2. kaada vuokien pohjalle
3. lisää sen jälkeen loput täytteet 
4. paista uunissa 200'c n.20-25 min
5. jäähdytä ja nauti


Vinkit:
*Ohjeesta tulee kaksi piirakkaa 35cm X 11cm kokoisiin vuokiin.
* voit tehdä myös pyöreään 28cm halk. olevaan piirakkavuokaan
* tai jos haluat pellillisen verran tuplaa määrät, silloin paista 225'c n.20min
2

lauantai 4. marraskuuta 2017

Cheddardog ja kermaviilikastike (myös gluteenittomana)




Pyydettiin tekemään jotain mättöruokaa, hetken mietein mitä tekisin, kun pizzaa ja burgeria on hiljattain tehty ja niitä ei nyt tehnyt mieli. Sitten sain idean, että haluan jotain minkä sisällä on paksu juustopötkö. Mättöruoasta kun oli kyse pekoni kuului siihen tietysti! Itse söin näitä silmät kiinni, oli sen verran hurmaava makunautinto varsinkin kermaviilikastikkeeseen dipattuna, eikä miesväkikään saanut sanaa suustaan koko ruokailun aikana, kun kaikki vaan otti lisää! Sanoisin, että tässä on varsinainen mättöruoan kunkku. Ohjeesta tulee 14 kpl ja täytteitä pystyy vaihtelemaan omaan makuun sopivaksi, jos pekoni ja pulled pork ei uppoa.

Hakusanat: mättöruoka , mmättöruokaa , cheddardog

Taikina:
1½ dl vettä (+42'c)
1 tl kuivahiivaa
3rkl öljyä
½ tl leivinjauhetta
4dl vehnäjauhoja

1. sekoita veden joukkoon kuivahiiva ja öljy
2. sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin 
3. lisää vähän kerrallaan jauhoja nesteen sekaan ja vaivaa yleiskoneella hetki
(jos et käytä yleiskonetta jauhoja menee hieman vähemmän)
4. kohota 20-30 minuuttia


Taikina gluteenittomana:


3dl vettä
2 tl kuivahiivaa
1 tl suolaa
5 rkl öljyä
1 tl psylliumia
4 3/4dl härkäpapujauhoseosta (Viljatuote)

1. sekoita vesi, kuivahiiva, suola, öljy ja psylliumi
2. sekoita hyvin ja anna psylliumin turvota hetki
3. lisää jauhot
4. anna kohota 30min 


Täyte:
1 pkt. (160g) Cheddaria (Jukolan Juusto)
1 pkt. pekonia
pulled porkkia
(myllystä chili explosionia)

Voiteluun:
Kananmuna

1. tee cheddarista paksuja pötköjä
2. levitä pekonit uunipeltille leivinpaperin päälle vieri viereen ja paista 225'c 10min
3. anna pekonien jäähtyä ja leikkaa veitsellä pieneksi palasiksi
4. ite ostin valmista pulled porkkia, mutta senkin voi tehdä itse jolloin tulee vieläkin parempaa
5. leivo kohonneesta taikinasta suorakaiteenmuotoinen 70cm x 35cm taikinamatto
6. asettele cheddar pötköt taikinan päälle ja ripottele pekonimurua ja pulled porkkia päälle sekä halutessasi myllystä chiliä
7. leikkaa 14 osaan
8. taittele taikina kiinni pötköiksi ensin päistä ja sitten pitkistä sivuista ja nosta uunipeltille leivinpaperin päälle taittelukohta alaspäin
9. voitele kananmunalla
10. paista 225'c 15 minuuttia

Kermaviilikastike:
1 prk. (200g) kermaviiliä
½ dl kurkkusalaattia
1 dl paahdettua paprikaa
1 pieni sipuli
myllystä suolaa

1. hienonna silpuksi paahdetut paprikat ja sipuli
2. sekoita kaikki keskenään
3. tarkista suolan maku

Vinkki:
* kasvisversion saat lisäämällä haluamasi kasviksi, jotka kannattaa kuullottaa pannulla tilkassa öljyä
*täytteen voit tehdä myös esimerkiski naudan jauhelihasta, ananasmurskasta ja kurkkusalaatista 
* vain taivas on rajana täytteen kohdalla!







10

perjantai 3. marraskuuta 2017

Taatelikakku ja pullantuoksuinen äiti





Miten minusta tuli bloggaaja?

Eleltiin toukokuuta 2014 ja olin lounas-kahvilassa töissä, missä alkoivat yt-neuvottelut ja ensitunnelmat olivat hermostuttavat, että tuleekohan mullekin irtisanomislappu käteen vaiko ei? Sitten koitti se päivä, kun huomasin pomoni kävelevän minua kohti lappu kädessä, kasvoilta näin, ettei sitä ollut helppo kertoa. Alkuärsytyksestä kun pääsin eteenpäin aloin miettimään, että tämä irtisanominen itseasiassa tulikin hyvään saumaan, sillä kaksospoikamme aloittivat sinä syksynä ekaluokan, olin hermoillut, miten koulumatkat menee, kun matkan varrella on yksi iso ja vaarallinen risteys. Olin loppujen lopuksi huojentunut ja helpottunut, vaikka sen irtisanomislapun sainkin. Olin onnellinen nyt sain olla laittamassa ja saattamassa poikiamme joka aamu kouluun ja saamme rauhassa opetella koulutietä. Rakastan kun saan päivisin leipoa pojillemme välipalalle uunituoreita herkkuja. Mieleeni on jäänyt kerta, jolloin olin leiponut pullaa ja kiireellä lähdin poikia hakemaan, olin sen verran myöhässä, että hyppäsin autoon ja suhautin koulun pihaan. Pojat nousivat kyytiin ja toteavat "voi äiti oot sä leiponut pullaa?". Olin hölmistynyt ja kysyin, mistä te sen arvasitte? Johon hyvin reippaasti tokaisivat "kun sä äiti tuoksut ihan pullalle" olin pullantuoksuinen äiti! 😍

Koulumatkan opettelua...

Koulumatkaa kun opettelimme ei kaikki kuitenkaan sujunut hyvin, sillä alkumetreillä toinen pojistamme meinasi jäädä auton alle, juuri siinä isossa ja vaarallisessa risteyksessä, mitä olin pelännytkin! Kävelin vain muutaman metrin poikiamme jäljessä ja seurasin kuinka se tien ylitys alkaa sujumaan jo itsestään. Pian huomasin, miten toinen poika huomasi oikealta tulevan auton, mutta toinen pojista vain jatkaa matkaa suojatietä pitkin ylittääkseen tietä ja tällä pakettiautolla ei ollut tarkoitustakaan pysähtyä, vaikka ihan varmasti huomasi meidät kolme! Lähdin juoksemaan ja sain viime metreillä poikaa repun kantokahvasta kiinni ja vetäisin pojan kaistojen väliin. Sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa ja ajatukset olivat sekavat, loppumatka kotiin kävelimmekin sitten itkun saattelemana. Mietein päässäni, jos minulla ei olisi ollut mahdollisuutta, joka aamu saattaa poikiamme kouluun, olisiko meillä enää kahta ihanaa poikaa? Kotona poikia odotti uunituoreet pullat kaakaon kera ja niitä mutustimme ja yritimme kerrata, kuinka pitää tarkasti katsoa aina monta kertaa molempiin suuntiin ennen tien ylitystä. 

Oma blogi!

Postailin aina Facebookiin leipomuksiani ja kaverini alkoivat kysellä ohjeita ja ehdotella, että perustaisin blogin. En ole mikään tietotekniikan ihmelapsi ja blogin perustaminenkin kuulosti korviini haasteelliselta. Nooh, vihdoin uskalsin hypätä blogimaailmaan ja pian huomasinkin, että muitakin ihmisiä kiinnostaa reseptini. Aloin saamaan ihania kommentteja, maileja ja yksityisviestejä, miten herkullisia leipomuksia ohjeillani tulee, olin otettu saamastani palautteesta. Olen aina rakastanut leipomista ja ruoanlaittoa, jo pienestä tytöstä lähtien sain kotona kokeilla kokkailla kaikkea mitä ikinä kekseinkään, vaikkei ne aina onnistuneetkaan, mutta rakas äitini aina kannusti minua. Yläasteella valitsin kaikki mahdolliset valinnaisaineet, jotka vähänkään koski ruokaa ja yhdeksännellä luokalla sainkin sitten kotitaloudesta stipendin. Lähdin opiskelemaan kokiksi, leipomiseen en ole sen kummemmin käynyt ammattikouluja, ne taidot on itse opittuja. Päivitin blogia hyvin tiuhaan tahtiin ja aloin haaveilla, että joskus haluaisin olla ammattibloggaaja, mutta poljin itse ne haaveet samantien, ettei minusta siihen olisi... Mutta silti pieni kipinä paloi sisälläni ja loppujen lopuksi ajattelin, että onhan minusta, minä en anna periksi. Kolme vuotta se vaati kovaa duunia ja usein kotona kuulinkin siitä, että taas sää vaan näpytät konetta, etkö voisi lopettaa jo? Ja pari-kolme takapakkiakin eteen tulla tupsahti, mutta ihana aviomies ja ihanat kollegat tsemppasivat minua eteen päin.  

Unelmat ovat tehty toteutettavaksi!

Nyt olenkin tavoittanut unelmani ja toimin ammattibloggaajana. Kaikki lähti siitä, kun julkaisin gluteenittoman daim-mokkapala ohjeen tammikuussa 2017 Facebookiin blogisivuillani, joka keräsi huiman suosion, päivitykseni sai 7,3 tuhatta reagointia ja 347 kommenttia sekä 352 jakoa ja Facebookin blogisivustoni kasvoi kahden seuraavan vuorokauden aikana räjähdysmäisesti ja nyt minulla on seuraajia siellä yli 13600. Pian sen jälkeen firmat olivat kiinnostuneita tekemään kanssani yhteistyötä ja tein eräälle gluteenittomalle myllylle heidän tuotteistaan ohjeita vuoden verran. Nyt Kotiblogit-lehti lähestyi minua ja he olivat kiinnostuneita tekemään minusta kahden aukeaman jutun lehteensä, olin hyvin otettu ja innoissani. Kannustan sinua tarttumaan härkää sarvista ja kuuntelemaan sydämesi ääntä ja toteuttamaan omia unelmiasi, sinä pystyt siihen! 

Tämän supersuositun daim-mokkapalalojen ohjeen löydät TÄÄLTÄ






Taatelikakku:
1pkt (250g) taatelia
3dl vettä
2dl sokeria
1dl kermaa
2 kananmunaa
3 tl aitoa vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
200g voitasulaa
4dl jauhoja

1. keitä tasaiseksi mössöksi taatelit, vesi ja sokeri noin 10 minuuttia, jonka jälkeen soseuta seos sauvasekoittajalla
2. anna seoksen jäähtyä hetki 
3. lisää kerma, kananmunat, vaniljasokeri, leivonjauhe, jäähtynyt voisula ja vehnäjauhot
4. sekoita kaikki hyvin sekaisin
5. kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun 1,8 litran vuokaan 
6. paista uunin pohjalla ritilän päällä 175'c  noin tunti



Joulun numero on nyt ilmestynyt lehtipisteisiin, käyhän ostamassa omasi!





💜 Marika

2

Pätkiskakku myös gluteenittomana


Täyteläisen pehmeä suklaakakku, joka hurmaa kenet tahansa kahvipöydässä. 




Pohja:
5 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
1 rkl leivinjauhetta
5 rkl kaakaota (o´boyta)

Sekoita kaikki yllä olevat keskenään ja lisää

200 g voisulaa
6 kpl (a`18g) sulatettua pätkistä (joskus laitan myös pieninä paloina pätkikset jolloin tulee kivoja sattumia)

Lisää vielä

2 dl bulgarian jugurttia
3 kananmunaa

1. vatkaa kaikki keskenään kuohkeaksi vaahdoksi
2. kaada voideltuun ja vehnäjauhotettuun 25cm halk olevaan vuokaan
3. paista kiertoilmauunissa 175 *c n.45min

Pohja gluteenittomana:
4 dl fin mixiä (Semper)
3 dl sokeria
2 rkl vaniljasokeria
1 rkl leivinjauhetta
5 rkl kaakaota 

Sekoita kaikki yllä olevat keskenään ja lisää

200 g voisulaa
6 kpl (a`18g) sulatettua pätkistä (joskus laitan myös pieninä paloina pätkikset jolloin tulee kivoja sattumia)
TAI gluteenittomana korvaa pätkikset 1 rkl minttu-aromilla

Lisää vielä

2 dl bulgarian jugurttia
3 kananmunaa

1. vatkaa kaikki keskenään kuohkeaksi vaahdoksi
2. kaada voideltuun ja jauhotettuun 25cm halk olevaan vuokaan
3. paista kiertoilmauunissa 175 *c n.45min


Kuorrutus:

170 g fazerin punaista suklaata (vaalea maitosuklaa) 
TAI gluteenitonta Dammenbergin suklaata
75 g voisulaa

1. sulata suklaa laakealla lautasella 30 sek. kerrallaan, kunnes kokonaan sulannut
2. lisää voisulan sekaan
3. kuorruta ja koristele

Huom!
* pätkis ja vaalea maitosuklaa saattaa sisältää vehnää eli on samalla linjastolla käsitelty missä vehnäjauhollisia tuotteita, joten jos olet tosi allegrinen eivät nämä suklaat sovi sinulle. Töllöin korvaa pätkikset minttu-aromilla ja päällisen suklaa dammenbergin suklaalla
* normi uunilla paistaessa lisää lämpötilaa 20'c







6

torstai 2. marraskuuta 2017

Kinkkupiirakka myös gluteenittomana



Tätä voisi ahmia, vaikka miten paljon. Salaatin kanssa menee, vaikka lounaasta. Testaa ja ihastu sinäkin.


Pohja:
125 g maitorahkaa
120g pehmeää voita
2 tl leivinjauhetta
1½ dl vaaleaa jauhoseosta (Viljatuote) TAI 2 dl vehnäjauhoja


1. nypi maitorahka ja voi 
2. lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet
3. leivitä voideltuun ja jauhotettuun 21cm x21cm piirakkavuokaan tai 20cm halk. olevaan pyöreään irtopohjavuokaan


Täyte:
2 dl kolmen sipulin kermaa
2 isoa kananmunaa
1 dl cheddar raastetta (Jukolan Juusto)
2 tl grillimaustetta
½ tl pippurisekoitusta

1 punasipuli -> kuutioi
100g paprikaa
100g kinkkusuikaleita
20g suolakurkkuja -> kuutioi
muutama kirsikkatomaatti.

1. sekoita keskenään kerma, munat ja mausteet ja kaada pohjan päälle 
2. ripottele pinnalle kinkkusuikaleet, punasipuli, suolakurkku ja kirsikkatomaatit 
3. paista 200'c n.20min 
4. anna jäähtyä ja ennen tarjoilua voit halutessasi ripotella päällle tuoretta persiljaa ja kirsikkatomaatteja 
0

maanantai 30. lokakuuta 2017

Hotelli Radisson Blu Seaside ja Illallinen ravintola Bistro Gimissä (sis. ale koodin hotelliyöhön)




* Yhteistyössä Radisson Blu Seaside

Syysloman lähestyessä kysyin kaksosiltamme mitä he haluaisivat syyslomalla tehdä ja vastaus oli, että haluaisivat hotelliin, hienoon ravintolaan syömään ja luonnontieteelliseen museoon. Sitähän siis lähdimme suunnittelemaan, halusimme mennä Hietalahdenrannassa sijaitseva Radisson Blu Seaside Hotelliin. Missä lämpöinen ja auttavainen henkilökunta otti meidät vastaan ja ihastuttavalle Annukalle erityiskiitos 💙 Hotelli koki täydellisen muodonmuutoksen. Ensimmäisenä uudistui 90-luvulla rakennettu välisiipi, joka yhdistää lähes 100 vuotta vanhat, entiset Valion juustovaraston ja Nobel-palkitun tutkijan A.I. Virtasen elintarvikelaboratoriotilat toisiinsa. Siivessä on 94 hotellihuonetta, kolme kaksikerroksista loftia sekä hotellin ravintola- ja kokoustilat. Uudistuksen jälkeen Seaside huoneisiin tuli muun muassa Suomen ensimmäiset ja ainoat 69 double king -huonetta, joissa on kaksi kaksi metriä leveää sänkyä, joissa perheeni kanssa yövyimme. Huoneissa on erilliset wc:t ja suihkutilat. Rakastuimme huoneisiin heti huoneeseen päästyä, kaksosemme olivat ihan haltioissaan, kun heilläkin oli yhtä muhkea ja ihana vuode, kuin vanhemmilla ja pienet ihanat kylpytakit. Ja en itseasiassa halua enään hotelliöistä maksaa missä vain aikuset saavat muhkeat ja mukavat vuoteet ja lapsille aina levitetään ne iän ikuiset nojatuolit, joissa ei ole edes hyvä nukkua. Pari viime kertaa hotelleissa yöpyessämme toinen pojistamme valitti aina aamuisin selkäkipua, kun oli nukkunut levitettävässä sängyssä. Tämä sai minut miettimään miksi maksaisimme huoneista, joissa vain vanhemmilla on hyvä nukkua ? Tämä ongelma onkin nyt ratkaistu ja jatkossakin tulemme yöpymään näissä double king -huoneissa. Huoneet ovat myös erinomainen ratkaisu ryhmille ja työporukoille, joissa kaksi tai useampi vieras jakaa huoneen. Osassa huoneissa on kylpyamme ja halusimme huoneeseemme ammeen, jolla yllätimme pojat. Tämä yllätys olikin erityisen mieluinen, kaksosemme ehtivät kylpeä jopa kolme kertaa yöpymisemme aikana. Rautatieasemalta kävelee 20 minuuttia hotellille, joka ei mielestäni ole paha matka ollenkaan. 


Haluaisitko sinäkin päästä testaamaan double king -huoneen edulliseen hintaan? 
Nyt sinulla on mahdollisuus hyödyntää seuraava alekoodi, joka on voimassa 31.12.2017.
Koodilla BLOG17 pääset majoittumaan double king huoneeseen hintaan 100e, joka sisältää aamiaisen. (huoneiden hinta normaalisti 140e-250e).
Varaukset voit tehdä   Radissonblu sivuilta tai emaililla info.seaside.helsinki@radissonblu.com











 Aamun voi aloittaa maukkaalla Super Breakfast -aamiaisella hotellin Bristro Gimis ravintolassa, joka on Suomen parhaaksi aamiaiseksi tituleerattu. Aamiaistarjoilun laajasta ja monipuolisesta valikoimasta löytyy varmasti jokaiselle jotain. Maalaistoria muistuttava aamiainen on terveellinen, maistuva ja tehty tuoreista raaka-aineista, jossa huomioidaan myös eri sesongit tarjonnassa ja esillepanossa. 





Reissumme kruunasi illallinen Hotellin ravintolassa Bistro Gimissä ja heidän burgeri oli muuten yksi parhaimmista burgereista mitä olen maistanut ja suussa sulava suklaakakku vaniljajäätelöllä ja tuoreilla marjoilla vei makuaistit ihan uudelle tasolle. Ravintolan nimi on saanut inspiraation vanhasta Stadin slangista, ja se tarkoittaa kivaa ja erikoista. Nimen lisäksi stadilaisuus ja katukulttuuri näkyvät ravintolan miljöössä ja monipuolisessa tarjonnassa. Kortteliravintola Bistro Gimis tarjoaa reilua, modernia bistro-ruokaa rennolla otteella. Gimis on kuin pieni pala Helsinkiä itsessään – stadilaiset maut, liikkeellä olemisen fiilis ja meren läheisyys tekevät siitä kiinnostavan kohtaamispaikan keskellä mielenkiintoisinta kasvualuetta Helsingissä. Sen industrial-henkisessä miljöössä on aistittavissa rakennuksen teollinen historia sekä viereisen satama-alueen rouhea tunnelma. Ravintola hyödyntää keittiössään paikallisten pientuottajien helmiä ja stadilaista lähialueen ruokaa, kuten lähivesiltä pyydettyä kalaa, makkaraa Sörnäisista ja leipää Hertsikasta. Jälkiruuaksi voi nyt nauttia ensimmäistä kertaa ympäri vuoden Helsingin jäätelötehtaan suosittuja jäätelöitä.  Uutta ravintolassa on myös ravintolan yhteydessä sijaitsevat kaksi särmikästä kabinettia, joihin molempiin mahtuu noin 30 henkeä syömään, juhlimaan tai pitämään kokousta.















20

Seuraajat

Tietoja minusta:

Blogini on perustettu 2.9.2014, joka on leivonta- ja ruokapainotteinen lifestyleblogi. Täällä teille kokkailee 35-vuotias, 2007 syntyneiden kaksospoikien äitee Tampereen seudulta, jonka juuret ovat Pohjois-Pohjanmaalla. Perheeseen kuuluu myös aviomies. Olen ammatiltani kokki, mutta hurahtanut leipomiseen. Tykkään tehdä helposti kokeiltavia ohjeita, jotka eivät vaadi lukijoilta leipurin tai kokin koulutusta onnistuakseen. Päivitän blogia epäsäännöllisen säännöllisesti.


Ethän kopioi reseptejäni tai kuviani ilman lupaa.


Mielelläni teen yhteistyötä, jos kiinnostuit ota yhteyttä.


Yhteydenotot:
roottyna.taikinasa@gmail.com
Marika Kaila

Etsi blogistani:

Designed by DigitalBeautiful