tiistai 31. tammikuuta 2017

50:50 Helppo tie hoikaksi ja pysyvään painonhallintaan






Sain arvosteltavaksi Nina Sarellin kirjoittaman 50:50 Helppo tie hoikaksi ja pysyvään painonhallintaan kirjan.  Mikään ei ole niin vaikeaa kuin laihduttaminen. Laihduttaminen on vanhanaikainen ja tehoton tapa laihtua. Mutta pehmeä lasku mukavampaan painoon, se onnistuu kyllä. Tarvitaan vain oikeat työkalut, tietoa ja uudenlaisia taitoja. Tämä kirja on sinulle, joka olet kokeillut jo vähän kaikkea. Nyt on aika lähteä uusille poluille. Loppuelämä omassa koossa odottaa.


Jo vuosikymmenten ajan laihdutuskuureissa on luotettu pomminvarmaan ja toimivan oloiseen ruiskumalliin, jossa paino on energiansaannin ja kulutuksen summa ja laihduttaminen taas projekti, jolla saantia ja kulutusta muokataan. Vaikka tosi-tv-ohjelmien laihduttajasankareista voisi päätellä toisin, totuus on, että tämän mallin menestys on ollut onnettoman huonoa. Pelkällä ruokavalion ja liikunnan yhdistelmällä päästään kyllä tuloksiin, mutta vain väliaikaisesti. Paino putoaa, muttei pysy alhaalla. Ei ole lainkaan liioiteltua sanoa, että ruiskumalli on ollut totaalinen floppi.




1. Hyvä ruoka on painonhallinnan peruskivi. Siksi puolet 50:50-pizzasta koostuu ruuasta ja siitä, miten se syödään. Ensimmäinen pala on ruoka itse. 

2. Hyvä maku on toinen niistä syistä, jotka ohjaavat syömistämme.

3. Hyvä kylläisyys on painonhallintaan tähtäävän ruokailun tärkein tavote.

4. Hyvät tiedot tarvitaan, jotta ei vahingossa rysäytä painoa vauhdilla normaalilukemiin ja sitten taas ylös. Hyvät tiedot ovat kompassi reitillä, joka vie loppuelämän mittaiseen painonhallintaan.

5. Hyvät taidot ovat työkaluja, joilla nikkaroidaan kokonaisvaltainen kehon ja mielen muutos.

6. Hyvät tottumukset ovat kokonaisvaltainen elämäntapa, ne keinot, joilla painoa hallitaan arjen keskellä vielä kymmenen vuoden jälkeenkin.




50:50-pizzassa on kaksi puoliskoa. Toinen puolikas koskee ruokaa ja syömistä, toinen taas kaikkea muuta: tietoa, taitoa ja tottumuksia. Juuri tälläinen on pitkän tähtäimen painonhallintatyöskentely. Sen sijaan, että keskittäisit huomiosi vain ruokavalioon, sinun kannattaa opetella näkemään alusta saakka koko pizza - kaikki ne omat tottumuksesi, mieltymyksesi, asenteesi ja käsityksesi, joissa täytyy tapahtua jotakin, jotta mukavampi paino olisi mahdollinen. Kirjasta löytyy myös neljän viikon muutosohjelma, ruokavinkkejä ja reseptejä. Jos ole kyllästynyt ainaiseen laihduttamiseen, niin tämä kirja on juuri sinulle.


* Kirja saatu arvostelukappaleena

3

perjantai 27. tammikuuta 2017

Parhaat donitsit (myös gluteenittomana ja maidottomana)








Olen tehnyt nyt niin monella eri ohjeilla donitseja, mutta kertaakaan itse en ole ollut 100% tyytyväinen taikinaan, mutta nyt vihdoin olen. Näitä tehdessäsi et tarvitse edes sähkövatkainta. Ja tulevat käden käänteessä.
Ohjeesta tulee 12kpl.



Ohje: 
1dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
4½ tl aitoa vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 1/4 tl jauhettua kardemummaa
1 dl rypsiöljyä
2dl kermaviiliä
2 kananmuna


1. sekoita kaikki aineet hyvin keskenään 

2. pursota voideltuihin donitsipeltien koloihin
3. paista kiertoilmauunilla 200'c n.10min. Älä säikähdä vaikka donitsit näyttävät muffinseilta, kun otat ne pois uunista. Kaiverra esim. omenaporalla toiselta puolelta kolo kokonaan esiin ja saat muhkeat donitsit
4. kuorruta haluamallasi kuorrutteella ja koristele halutessasi. 

Vinkki:

* suljetussa pussissa donitsit säilyvät pöydällä parikin päivää 
* maidottomana saat korvaamalla kermaviilin maustamaton kookossoija jugurttilla
* jos et omista kiertoilmauunia, niin paista uunissa 225'c n.10min (paistoaika uunikohtainen)
Kiitos blogini seuraajalle Mari Zanzelle vinkistä, että omenaporalla saa kätevästi isontaa donitsien kolon :)



Sokerointi:
30g voita 
Siro erikoishienoa sokeria

1. sulata voi ja sivele pullasudilla yläpuolelle voisulaa 

2. pyöräytä sokeriastiassa



Suklaakuorrutus:


1. sulata laakealla lautasella levyllinen fazerin vaaleaa maitosuklaata tai 200g fazerin leivonta suklaata 30 sek. kerrallaan, kunnes kokonaan sulannut

2. kaada sen jälkeen sula suklaa esim. syvään muumikulhoon ja dippaa donitsit suklaassa
3. koristele ja laita sen jälkeen hetkeksi jääkaappiin, jotta suklaa kovettuu. Pari viimeistä kuorrutin lusikalla, kun suklaata oli dippaamiseen liian vähän. 












Gluteenittomana
3 dl vaaleaa jauhoseosta (viljatuote)
5 tl aitoa vaniljasokeria
3 rkl vaniljakreemijauhetta 
2 tl leivinjauhetta
1 tl jauhettua kardemummaa
1 dl sokeria
3/4 dl öljyä
2 kananmunaa
1 prk. (200g) kermaviiliä


Kuorrutus:


1. sekoita kaikki aineet hyvin keskenään
2. ja pursota voideltuihin donitsipeltien koloon
3. paista 200'c 10min. Äläkä säikähdä vaikka donitsit näyttävät muffinseilta, kun otat ne uunista pois. Kaiverra omenaporalla reikä kokonaan esiin 
4. kuorruta jäähtyneet donitsit dippaamalla ne sulaan suklaaseen
5. koristele haluamallasi tavalla. 




Blogistani löytyy muitakin herkullisia donitsi ohjeita, myös gluteenittomana joten kannattaa kurkata ja testailla
Mehukkaat omena donitsit
Sitruuna donitsit kick-kuorrutteella
Suklaadonitsit



12

torstai 26. tammikuuta 2017

Laskiaismuffinsit (myös gluteenittomana)


Minä rakastan helppoja ohjeita, joissa ei tarvitse vaahdotella sun muuta. Tässä olisi taas yksi sellainen. Kaikki aineet vain astiaan ja sekaisin. Ja olivat tosi hyviä suosittelen. Ohjeesta tulee 12kpl.


Ohje:
4 dl vehnäjauhoja
1dl fariinisokeria
1dl siirappia
2 tl leivinjauhetta
3 tl aitoa vaniljasokeria
2 tl vanilja-aromia
2 kananmunaa
3/4 dl piimää
1 dl öljyä

Hilloa keskelle valmista muffinsia

Kermaavaahtoa päälle


1. laita kaikki aineet astiaan ja sekoita keskenään hyvin
2. jaa taikina vuokiin ja ripottele päälle raesokeria
3. paista 200'c n.15-18min tai kunnes kypsiä 
4. jäähdytä muffinsit
5. leikkaa hattu pois ja täytä se hillolla ja kermavaahdolla. Itse pursotin tälläisellä uudella erikoistyllalla


Gluteenittomana:
3 dl vaaleita jauhoja (viljatuote) 
1 dl maissijauhoja
1 dl fariinisokeria
1 dl siirappia
2 tl leivinjauhetta
4 tl aitoa vaniljasokeria
2 tl vanilja-aromia
2 kananmunaa
1 dl piimää
1dl öljyä

1. laita kaikki aineet astiaan ja sekoita keskenään hyvin
2. jaa taikina vuokiin ja ripottele päälle raesokeria
3. paista 200'c n.15-18min tai kunnes kypsiä 
4. jäähdytä muffinsit
5. leikkaa hattu pois ja täytä se hillolla ja kermavaahdolla

Blogistani löytyy muitakin gluteenittomia herkkuja, joita kannattaa kokeilla


2

maanantai 23. tammikuuta 2017

Mustikkapiirakka (myös gluteenittomana)


Halusin ilahduttaa naapurin mummoa tällä herkullisella piiraalla. Tämä ohje ei petä koskaan. Ihan paras mustikkapiirakan ohje mitä olen maistanut. Testaa ihmeessä ja ihastu sinäkin. Ohjeesta tulee 30 palaa.

Tiesithän, että minut löytää myös pinterestistä ja instagramista nimellä ranteita_myojen_taikinasa


Pohja:
230g pehmeää voita
2½ dl sokeria
2 kananmunaa
2 tl aitoa vaniljasokeria
2½ tl leivinjauhetta
4 dl vehnäjauhoja

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää kananmunat ja sekoita. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää vaahtoon. Levitä taikina uunipeltille leivinpaperin päälle. 

8dl jään kohmeisia mustikoita tai tuoreita

Lisää jään kohmeiset mustikan pohjan päälle.

Täyte:
4 prk (800g) kermaviiliä
2 kananmunaa
3/4 dl sokeria
3 tl aitoa vaniljasokeria
1 rkl perunajauhoja

Sekoita kaikki täytteen aineet keskenään ja kaada mustikoiden päälle.
Paista 200'c n.25min.


Vinkit:
* taikinaa levittäessä uunipeltille käytä reilusti vehnäjauhoja apuna, ettei taikina tartu käsiin. 
* voit tehdä kermaviilitäytteen ensin ennen, kuin levität jään kohmeiset mustikat pohjan päälle.
* paistoin kiertoilmauunissa
* normi uunissa paistessa lämpötila on n.20'c enemmän
* paistoaika on uuni kohtainen
Oman peltini sisämitat ovat n.39cm x 32cm
* anna jäähtyä kunnolla ennen leikkaamistä, niin saat kauniit palat
* jos käytät pakastemustikoita, laita ne jään kohmeisina päälle, muutoin uunissa uppoavat pohjaan.



Gluteenittomana


Pohja:
140g pehmeää margariiniä
1½ dl fariinisokeria
4 tl aitoa vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 kananmunaa
3/4dl viljatuotteen tummaa jauhoseosta
1 ½ dl viljatuotteen pullajauhoseosta

täyte:
2 prk. (400g) kermaviiliä
1 kananmuna
½ dl sokeria
2 tl aitoa vaniljasokeria
1 rkl perunajauhoja

Päälle:
n.2 dl mustikoita

Vaahdota pehmeä margariini ja sokerit. Lisää kananmunat ja sekoita. Lisää lopuksi jauhot ja leivinjauhe. Sekoita hyvin ja levitä voidellun ja jauhotettuun 27cm halk. olevaan piirakkavuokaan. Käytä apuna reilusti pullajauhoseosta. Sekoita kermaviilitäyte valmiiksi ja kaada se pohjan päälle. Ripottele mustikat viimeisenä kermaviilitäytteen päälle. Paista 175'c n.25min. 

Vinkit:
* jos käytät pakastemustikoita. Älä anna sulaa niiden 
* pullajauhoseosta saat käyttää paljon apuna pohjan levityksessä
* tee ohuet reunat jotta keskelle jää enemmän taikinaa pohjaksi, onnistuu myös ilman reunojakin
37

perjantai 20. tammikuuta 2017

Runebergintorttu (myös gluteenittomana)



Tuli tehtyä tosi hyvää Runebergintorttua, joka hävisi hyvin nopeasti parempiin suihin. Suosittelen kyllä kokeilemaan. Tosi helppo ja nopea tehdä.

Ohje gluteenittomana:
2 kananmunaa
2 dl fariinisokeria
4tl aitoa vaniljasokeria
150g vaniljajugurttia
5 rkl vaniljakreemijauhetta (milletti)
3 tl vanilja-aromia
1 dl Viljatuotteen tummaa täysjyväriisijauhoja
2dl Viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta
2tl leivinjauhetta
1 dl öljyä
1½ dl kermaa

Ohje vehnäjauhoversiona:
2 kananmunaa
2 dl fariinisokeria
4tl aitoa vaniljasokeria
150g vaniljajugurttia
5 rkl vaniljakreemijauhetta (milletti)
3 tl vanilja-aromia
1½ dl mantelijauhoja
2dl vehnäjauhoja
1dl korppujauhoja
2tl leivinjauhetta
1 dl öljyä
1½ dl kermaa


1. vaahdota kuohkeaksi vaahdoksi kananmunat ja sokerit
2. lisää vaniljajugurtti, vaniljakreemijauhe sekä vanilja-aromi ja sekoita
3. lisää kuivat aineet, öljy sekä kerma ja sekoita hyvin
4. kaada voideltuun ja jauhotettuun 21cm halk. olevaan vuokaan
5. paista 200'c 30-35 min (uunista riippuen)

Päälle:
vadelmahilloa

tomusokeria 
vettä

1. anna tortun jäähtyä ja laita reilusti hilloa keskelle
2. tee tomusokerista ja vedestä paksu tahna ja pursota hillon ympärille

Blogistani löytyy paljon muitakin herkullisia gluteenittomia ohjeita, joita kannattaa kokeilla

6

lauantai 14. tammikuuta 2017

Salted caramel cheesecake pie (myös gluteenittomana)


Tätä herkkua on pitänyt tehdä jo kauan, mutta aina se on vain jäänyt. Nyt sitä innostuin tekemään, kun tuli vieraita. Voin sanoa vain, ettei palaakaan jäänyt, sen verta herkullista oli. Alkuperäiseen ohjeeseen törmäsin Wicked sweet kitchen -blogissa ja halusin tehdä oman version, josta tuli todella hyvää. Minun versiota ei tarvitse levähdyttää jääkaapissa yön yli.

Hakusanat: Salted caramel cheesecake pie , suolakinuski , kinuski-juustokakku 


Pohja:
300g lu digestive keksejä (gluteenittomana)
140g voita

1. murskaa keksit
2. sulata voi
3. sekoita keksinmurut ja voisula keskenään 
4. painele 27cm halkaisijaltaan olevaan voideltuun irtopohjavuokaan pohjaksi
5. paista 150'c 12 min.


Täyte:
200g vaniljatuorejuustoa
200g ranskankermaa
1dl fariinisokeria
2 tl aitoa vaniljasokeria
ripaus suolaa
1 rkl sitruunamehua
2 kananmunaa
1rkl perunajauhoja

1. vatkaa tuorejuustoa, ranskankermaa ja fariinisokeria hetki
2. lisää loput aineet ja sekoita
3. kaada esipaistetun pohjan päälle 
4. jatka paistamista kiertoilmauunissa 150'c 15min

Kinuski:
1½ dl kuohukermaa
1dl fariinisokeria

Päälle:
sormisuolaa

1. keitä kermaa ja fariinisokeria n.8-10min
2. anna jäähtyä pari minuuttia ja kaada täytteen päälle
3. ripottele sormisuolaa vähän pinnalle ja nauti

Vinkki:
* jos teet pienempään vuokaan tällöin myös paistoaika pitenee tuplasti!
* jos paistat normi uunissa nosta lämpötilaa n. 20 astetta


Blogissani on muitakin herkullisia ohjeita, joita kannattaa kokeilla...
esim:
kinuskijuustokakku
mangojuustokakku
vadelma-suklaakakku
sitruunajuustokakku
mustikka-valkosuklaakakku















12

perjantai 13. tammikuuta 2017

Parhaat suklaamuffinsit



Tässä olisi helppo ja maukas ohje muffinseille. Sekoitat vain kaikki aineet sekaisin ja vuokiin. Voit käyttää joko fazerin sinisiä konvehteja tai onnistuu myös suklaalevystäkin. Jos yllätysvieraita tulee tästä saat helposti ja nopeasti tarjottavia. Ohjeesta tulee n.12kpl (vuokien koosta riippuen) 



Ohje:
4 dl vehnäjauhoja
1dl fariinisokeria
1dl siirappia
2tl leivinjauhetta
3tl aitoa vaniljasokeria
4tl tummaa kaakaota
2tl vanilja-aromia
2 kananmunaa
3/4dl kermaa tai maitoa
100g voisulaa

24kpl fazerin sinisiä konvehteja tai suklaalevystä palasia

1. sekoita hyvin kaikki aineet keskenään 
2. annostele taikinaa 3/4 muffinsivuokiin 
2. lisää vuokien keskelle 1-2kpl suklaakonvehteja (muffinsivuokien koosta riippuen), mutta älä paina niitä ihan pohjaan asti 
4. paista 200'c n.15min
5. koristele jäähtyneet muffinsit haluamallasi tavalla

Vinkki:
* jos laitat vuoan liian täyteen taikinaa sille ei jää tilaa kohota nätisti ylöspäin tehden tuollaista "kumpua"

Blogistani löytyy muitakin herkullisia ohjeita, joita kannattaa kokeilla... 
esimerkiksi:
Suklaiset marianne-leivokset
Snicker-piirakkaa
Turkinpippuri-hopeatoffeepalat
Daim-mokkapalat
Kinuskimunkit



4

torstai 12. tammikuuta 2017

Gluteenittomat laskiaismuffinsit



Minä rakastan helppoja ohjeita, joissa ei tarvitse vaahdotella sun muuta. Tässä olisi taas yksi sellainen. Kaikki aineet vain astiaan ja sekaisin. Ja olivat tosi hyviä suosittelen. Ohjeesta tulee 12kpl.


Ohje:
3 dl Viljatuotteen vaaleita jauhoja
1 dl Viljatuotteen maissijauhoja
1 dl fariinisokeria
1 dl siirappia
2 tl leivinjauhetta
4 tl aitoa vaniljasokeria
2 tl vanilja-aromia
2 kananmunaa
1 dl piimää
1dl öljyä

1. laita kaikki aineet astiaan ja sekoita keskenään hyvin
2. jaa taikina vuokiin ja ripottele päälle raesokeria
3. paista 200'c n.15-18min tai kunnes kypsiä 
4. jäähdytä muffinsit
5. leikkaa hattu pois ja täytä se hillolla ja kermavaahdolla

*Yhteistyössä Virtasalmen Viljatuote Oy

Blogistani löytyy muitakin gluteenittomia herkkuja, joita kannattaa kokeilla
0

tiistai 10. tammikuuta 2017

Kinuskijuustokakku (myös gluteenittomana)





Aloita kinuskin keittämisellä, kinuskin pitää antaa jäähtyä ennen täytteeseen lisäämistä. Tästä kokeilusta tuli todellinen herkku, ihanaa kinuskia ja juustokakkua yhdistettynä ei voinut tulla, muuta kuin hyvää. Seuraavana päivänä parhaimmillaan.


Pohja:
130g pehmeää voita
1½ dl sokeria
1 kananmuna
1 tl aitoa vaniljasokeria
1½ tl leivinjauhetta
3½ dl vehnäjauhoja (myllärin) TAI 4 dl viljatuotteen glut. pullajauhoseosta

1. vaahdota pehmeä voi ja sokerit
2. lisää kananmuna ja sekoita
3. lisää lopuksi keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita hyvin
4. levitä taikina pohjaksi reunoja myöden kosteilla käsillä tai jauhoja apuna käyttäen voideltuun ja jauhotettuun irtopohjavuokaan. Itse laitan aina pohjalle leivinpaperin ja pingotan reunat sitten vasta kiinni, tällöin on valmis kakku helppo siirtää tarjoiluastiaan 5. laita pohja jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista 

Kinuski:
1dl kuohukermaa
2dl ruokokidesiirappia

1. keitä teflon kattilassa 10min miedolla lämmöllä. Aloita ajanottaminen, kun alkaa kiehumaan ja pienennä lämpöä heti
2. anna jäähtyä kylmäksi asti. Paksuuntuu jäähtyessään
3. nosta jääkaappiin. Voit tehdä tämän jo aijemminkin valmiiksi odottamaan jääkaappiin 

Täyte:
250g mascarponea
1dl kermaa
200g ranskankermaa
250g maitorahkaa

Sekoita kaikki keskenään napakaksi vaahdoksi ja lisää lopuski keitetty kinuski sekä

3/4 dl modon karamellisiirappia (löytyy prismasta ja cittarista)
3 kananmunaa
5 rkl perunajauhoja

1. sekoita vielä hyvin
2. kaada täyte pohjan päälle
3. paista uunin pohjalla ritilän päällä kiertoilmauunissa 175'c n.40min (uunista riippuen) jonka jälkeen sammuta uuni, kun kakku on valmis ja avaa luukku ja anna kakun hitaasti jäähtyä n.1h ajan uunissa jonka jälkeen nosta pöydälle jäähtymään kylmäksi asti jotta voit nostaa sen jäkaappiin. Näin vältyt, ettei kakun pinta repeä.
4. seuraavana päivänä parhaimmillaan

Vikki:
* jos ei kiertoilmauunia löydy, niin lisää asteita +n.30'C





Muita herkullisia juustokakku ohjeita blogissani:
Sitruunajuustokakku
Mustikkainen kettukarkikakku
Vadelma-suklaakakku
Mustaherukka-suklaakakku
Mustikka-valkosuklaakakku
Valkosuklainen Pätkis-kinuskikakku



12

maanantai 9. tammikuuta 2017

Kananugetit (myös gluteenittomana)



Kananugetit ovat herkullisia, kun ne itse tekee. Silloin myös tietää mitä syö.  Tämä herkullinen ohje on Voita ja Suolaa -blogin Mikan kehittelemä resepti, jota hieman muokkasin.


600g broilerinfileitä 

Marinadi:
2 dl turkkilaista jogurttia
1 rkl tuoretta persiljaa hienonnettuna
1 rkl tuoretta korianteria hienonnettuna
1 tl paprikajauhetta
1 tl suolaa
1 tl soijaa
1 tl sitruunamehua
½ tl cayennepippuria

Panerointiin:
2½ dl pankojauhoja
1-1½ tl suolaa
½ tl mustapippurijauhetta
1 tl paprikajauhetta
kourallinen tuoretta persiljaa
oliiviöljyä folion päälle


1. itse käytän välillä sisäfileitä jotka ovat sopivan kokoisia, mutta jos käytät rintafileitä, niin leikkaa fileet sopivan kokoisiksi suupaloiksi
2. sekoita marinadin ainekset keskenään ja laita broilerin palat mukaan. Sekoita niin, että jokainen pala on marinadikylvyssä.
3. laita astiaan kansi/kelmu päälle ja laita yöksi jääkaappiin
4. ota lihat huoneenlämpöön puolisen tuntia ennen valmistusta.
5. sekoita panerointi ainekset kaikki keskenään ja kaada isolle matalalle lautaselle
6. laita folio uunipeltille ja voitele se öljyllä
7. nostele palat yksitellen lautaselle ja pyöräytä ne pankojauhoseoksessa 
8. aseta nugetit uunipellille
9. paista 200°c uunissa n.30min

Kermaviilikastike:
1 prk. (200g) kermaviiliä
1 suolakurkku
1 pieni sipuli
½ tl suolaa

1 tl paprikajauhetta

Vinkki:
* gluteenittomana saat, kun valitset pankojauhojen tilalle gluteenittomia korppujauhoja ja soijan valitset myös gluteenittomana.





0

lauantai 7. tammikuuta 2017

Kasvispihvit myös gluteenittomana


Minun on tehnyt jo pitkään mieli tehdä itse kasvispihvejä. Nyt sain vihdoin tehtyä niitä ja tiedättekö sen tunteen, kun saat syötyä ja suu hymyilee vaan, kun oli niin hyvää. Minulle kävi juuri niin näiden pihvien kohdalla. Jopa mieheni ja kaksosemme kehuivat, miten hyviä ovat, vaikka ovat enemmän lihan perään. Ohjeesta tulee 9 kpl

Ohje:
300g porkkanoita
250g juuriselleriä
200g palsternakkaa
2 salottisipulia
2 dl cheddar juustoraastetta (Jukolan Juuston)
3 pientä kananmunaa tai 2 iso 
2 tl paprikajauhetta
1 tl yrttisuolaa
½ tl himalajan hienoa suolaa
½ dl viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta 
(tai 1/2dl  perunakuitua, mantelijauhoja tai  vehnäjauhoja) 

Paistamiseen:
voita (tai öljyä)

1. raasta juurekset
2. hienonna sipulit
3. sekoita kaikki aineet hyvin keskenään 
4. paista voilla miedolla lämmöllä kunnes kypsiä (n.5min per puoli, välillä kääntäen)


Vinkki:
* voit raastaa juurekset jo edellisenä iltana valmiiksi jääkaappiin. Ja kun tulet töistä ja haluat saada nopeasti ruoan valmiiksi lisäät vain loput aineet ja paistat.

Blogistani löytyy muitakin herkullisia ruokaohjeita joita kannattaa kokeilla



8

tiistai 3. tammikuuta 2017

Suklaamuffinsit (gluteenittomat ja ilman valkoista sokeria)



Herkullisia muffinseja gluteenittomana ja ilman valkoista sokeria. Tuli tosi hyviä. 
Ohjeesta tulee n.13 isoa tai usempi pienempi.

Ohje:
100g torras sokeritonta suklaata
1 dl sokeritonta suklaa-hasselpähkinä-levitettä
1½ dl karppisokeria
3 dl gluteenitonta pullajauhoseosta (viljatuote)
2 tl leivinjauhetta
4 rkl kookospalmusokeria
2 kananmunaa
1 dl piimää
1 dl öljyä


päälle:
sokeritonta suklaa-hasselpähkinä-levitettä

2½ dl kermaa
3 rkl vaniljakreemijauhetta (milletti)

1. sulata vesihauteessa suklaa
2. sekoita kaikki aineet hyvin sekaisin ja jaa taikinaa muffinsivuokiin n.½ vuoallista
3. paista 175'c n.18min.
4. jäähdytä ja levitä n.1 tl suklaahasselpähkinälevitettä jokaisen muffinsin päälle
5. vatkaa kerma ja vaniljakreemijauhe ja pursota muffinsien päälle
6. koristele haluamallasi tavalla. 

Blogistani löytyy muitakin herkullisia gluteenittomia ohjeita, joita kannattaa kokeilla
0

Gluteenittomat pitaleivät


Pitaleipä on yksi oma suosikkini suolaisen nälkään. Pitäleivät ovat helppoja valmistaa ja täytteitä voi laittaa ihan oman maun mukaan.


Ohje:
2½ dl vettä (42'c)
1 pss (11g) kuivahiivaa
2 tl psylliumia 
1 tl himalajan hienoa suolaa
2 rkl hunajaa
2 rkl öljyä
4 dl Viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta 

1. sekoita veteen kuivahiiva ja psylliumi ja anna turvota pari minuuttia
2. lisää suola, hunaja ja öljy
3. lisää lopuksi jauhot
4. leivo heti pitaleiviksi n.12cm halk.
5. kuumenna uuni 250'c ja laita pelti uuniin lämpenemään
6. kohota pitaleipiä 45min
7. vedä leivinpaperi kuuman peltin päälle ja paista 250'c n.7min-10min (tai kunnes kypsiä)

Blogistani löytyy muitakin herkullisia gluteenittomia ohjeita, joita kannattaa kokeilla

0

maanantai 2. tammikuuta 2017

Daim-mokkapalat


Päätin yllättää mieheni jollain hyvällä leivoksella ja samalla kokeilla taas jotakin uutta.



Pohja:

5 kananmunaa
4 dl sokeria
6 dl vehnäjauohoja (myllärin)
6 rkl tummaa kaakaota
4½ tl leivinjauhetta
4½ tl aitoa vaniljasokeria
3dl piimää
300g voisulaa

Vaahdota kananmunat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, voisula ja piimä. Sekoita hyvin ja kaada uunipeltille leivinpaperin päälle. Paista 200'c 15min. Jäähdytä pohja, mutta älä päästä kylmäksi asti. 


Kuorrutus:
2 (a´ 56g) isoa daimia
150g voita
2dl fariinisokeria
2tl aitoa vaniljasokeria
½ dl vahvaa kahvia

Kiehauta kattilassa voi, sokerit ja kahvi. Anna kiehahtaa pari minuuttia hiljalleen kokoajan sekoittaen. Jonka jälkeen nosta heti pois liedeltä. Murskaa daimit ja lisää kuorrutukseen. Sekoita hyvin ja kaada pohjan päälle kolmessa osassa. Jos pystyt kaatamaan kuorrutteen yhdessä osassa päälle, olet keittänyt liian kauan ja helposti tulee mieto palaneen maku.


Pinnalle:
1 iso (a´56g) daim 

Rouhi daim ja ripottele kuorrutuksen päälle.

Kokeilehan myös muita mokkapalojani blogistani Ranteita myöjen taikinasa

12

Seuraajat

Tietoja minusta:

Blogini on perustettu 2.9.2014, joka on leivonta- ja ruokapainotteinen lifestyleblogi. Täällä teille kokkailee 35-vuotias, 2007 syntyneiden kaksospoikien äitee Tampereen seudulta, jonka juuret ovat Pohjois-Pohjanmaalla. Perheeseen kuuluu myös aviomies. Olen ammatiltani kokki, mutta hurahtanut leipomiseen. Tykkään tehdä helposti kokeiltavia ohjeita, jotka eivät vaadi lukijoilta leipurin tai kokin koulutusta onnistuakseen. Päivitän blogia epäsäännöllisen säännöllisesti.


Ethän kopioi reseptejäni tai kuviani ilman lupaa.


Mielelläni teen yhteistyötä, jos kiinnostuit ota yhteyttä.


Yhteydenotot:
roottyna.taikinasa@gmail.com
Marika Kaila

Etsi blogistani:

Designed by DigitalBeautiful