28.4.2017

Uudessa VR:n ravintolavaunussa makumatkalla



Pääsin maistelemaan VR:n uudistuneen ravintolavaunun menun. VR ja Avecra uudistavat kaikki Intercity- ja Pendolino-junien ravintolavaunut tämän ja ensi vuoden aikana, jotta ravintolavaunuista tulee entistäkin mukavampia. Uusista ravintolavaunuista löytyy paitsi herkullisia ruokia ja juomia myös ainutlaatuista tunnelmaa, sillä musiikki soi jatkossa ravintolavaunuissa. Ja itse kun junilla kuljen aika paljonkin, parhaimmillaan kaksi kertaa viikossa, niin tämä kuulostaa lupaavalta.


Ravintolavaunujen uudistus aloitetaan yhdellä pilottivaunulla, jonka avulla testaukset ja kehittelyt ovat käynnissä kevään ja kesän ajan. Pilottivaunu liikennöi pääosin reitillä Helsinki–Rovaniemi–Helsinki. Uudistusten aikana ravintolapalvelut ovat normaalisti saatavilla kaikissa junissa, eikä uudistuksella ole vaikutusta junien aikatauluihin tai liikennöintiin.





Uudistetun ravintolavaunun ruokalistalla on tuttuja ja uusia makuja sekä isoon että pieneen nälkään. Listalta löydät mm. koko perheelle maistuvat lihapullat, raikkaat salaatit sekä laaja valikoima virvokkeita – tuoreita korvapuusteja unohtamatta. Uutuutena löytyy myös herkulliset erikoiskahvit sekä kuukausittain vaihtuvan valikoiman suomalaisia perinneruokia. Veturi-mobiilikorttia kannattaa näyttää kassalla, sillä saa monista ravintolavaunun herkuista alennusta. Ruoka-annokset voi ottaa jatkossa mukaan ja nauttia omalla paikallaan, jos ravintolavaunuun ei mahdu.


Mun ehdoton suosikki oli tämä ylikypsä karitsa, joka sai sukat pyörimään jaloissani.
Annos sisältää Ruutmuusin, joka on tehty perunasta, porkkanasta ja lantusta, ylikypsä karitsaa, joka on maustettu mustapippurilla ja rosmariinilla, tumma timjamikastiketta, karpalohillo ja Salaattimixiä. Annos on laktoositon ja gluteeniton. 




Rakastan smoothieita ja tämä mango-hedelmäsmoothie oli ihanan raikas. 
Nämä ovat maidottomia ja gluteenittomia. 



Juuressosekeittoa koskenlaskija-juustolla, joka hiveli myös omia makunystyröitä. Tykkäsin! Keitto on tehty porkkanasta, palsternakasta, perunasta, kermasta, yrteistä ja mausteista.



Nämät gluteenittomat ja laktoosittomat feta-parsapiiraat yllättivät totaalisesti minut. Kasvisrasva-kirnukermasekoitus, tuorejuusto, fetajuusto ja juustoraaste tekivät piiraasta todella maukkaan ja mehevän.



Nämä maidottomat häränlihapretzelit sopivat loistavasti pikku nälkään ja maku oli kyllä kohdillaan.






Makumatkalle pääsin mahtavassa seurassa Pinkit korkokengät Maijun, Voita ja suolaa ruokablogin Mikan
Ihanan Beachhousekitchen Helin ja Hellapoliisin Katin kanssa.

Kuva: Pinkit korkokengät



Avecran tuotepäällikkö ja kokki Paulo Lehtine esitteli meille ravintolavaunun tuotteet sekä hurjan pienen keittiön.


Pinkkien korkokenkien tekemä video:








6 kommenttia :

  1. Voi, olen kyllä niin iloinen, että glutenittomat on huomoitu näin hyvin myös VR:n junamatkoilla! Huippua!:)

    VastaaPoista
  2. Olipa mahtava päästä vaikuttamaan. Itse olen juuri lataamassa aiheesta videota. Kohta siis eetterissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavan videon olitkin Maiju tehnyt, juuri kävin sen katsomassa :)

      Poista
  3. Olipa mainio ja silmiä avaava makumatka! Olin niin yllättynyt miten herkullista ja laadukasta ruokaa junasta ja vieläpä pienestä keittiöstä voi saada. Kiitos aina positiivisesta seurastasi ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä olin ihan ällikällä lyöty miten makoisia herkkuja siellä on nykyään tarjolla.
      Kiitos sinullekkin aina niin pirteästä ja ihanasta seurastasi <3

      Poista

Seuraajat

Tietoja minusta:

Blogini on perustettu 2.9.2014, joka on leivonta- ja ruokapainotteinen lifestyleblogi, kirjoitan myös hotelleista, viinistä ja elämästä. Kirjoitan aina rehellisesti mielipiteeni ja seison sanojeni takana. Täällä teille kokkailee 40-vuotias, 2007 syntyneiden kaksospoikien äitee Tampereen seudulta, jonka juuret ovat Pohjois-Pohjanmaalla. Olen ammatiltani kokki, mutta hurahtanut leipomiseen. Tykkään tehdä helposti kokeiltavia ohjeita, jotka eivät vaadi lukijoilta leipurin tai kokin koulutusta onnistuakseen. Päivitän blogia epäsäännöllisen säännöllisesti.

Jätä kommenttia reseptien loppuun, ne aina piristävät :)

Ethän kopioi reseptejäni tai kuviani ilman lupaa.


Mielelläni teen yhteistyötä, jos kiinnostuit ota yhteyttä.

Yhteydenotot:
roottyna.taikinasa@gmail.com
Marika Kaila


Minut löytää myös:



Etsi blogistani:

Designed by DigitalBeautiful