maanantai 10. lokakuuta 2016

Pannuvihannekset ja broilerinfileet





Herkulliset pannuvihannekset ja broilerinfileet syntyivät loistavasti uudella De buyer hiiliteräspannullani jossa kahva on valmistettu erittäin kestävästä teräksestä. Ja mikä parasta tämä sopii myös induktiolevyillekkin. 

Ennen pannun käyttöönottoa tee pannulle rasvanpolttokäsittely. Huuhtele ensin pannu kuumalla vedellä kauttaaltaan ilman tiskiainetta ja kuivaa sen jälkeen talouspaperilla, jotta saat poistettua mehiläisvahan pannun pinnasta. Pannuun kuitenkin jää ohut vahakerros tämänkin jälkeen joka edistää non-stick pinnan syntymistä. Mikäli mehiläisvahaa jää pohjasta levylle, poista ne talouspaperilla levyn ollessa vielä lämmin.

Öljyä pannu ja kuumenna öljyä, kunnes alkaa kevyesti savuamaan. Kaada tämän jälkeen öljy pois ja kuivaa talouspaperilla. Toista käsittely. Pannun paistotulos paranee sen käytön myötä. Mitä mustemmaksi pannu muuttuu sitä vähemmän siihen jää ruoka kiinni. Yhteistyössä KitchenTime.



Pannuvihannekset:
paprikaa
parsakaalta
porkkanaa
öljyä paistamiseen
vuorisuolaa myllystä
pippurisekoitusta (santa maria)

kuori ja paloittle kasvikset ja paista öljyssä. Loppuvaiheessa lisää myllystä vuorisuolaa ja pippurisekoitusta.

Broilerinfileet paistoin tilkassa öljyä jotka maustoin santa maria broilerimausteella.

Näille kaveriksi herkulliset kilpiperunat, joiden ohjeen löydät TÄÄLTÄ



Pannun käyttöön vielä hyviä vinkkejä:

Jotta pannu säilyttää ominaisuutensa pese pannu mahdollisimman pian aina paistamisen jälkeen harjalla tai karhunkielellä ja kuumalla vedellä ilman tiskiainetta, kuivaa talouspaperilla ja kaada sen jälkeen aina tilkka öljyä ja levitä talouspaperilla se kauttaalteen. 

Kannattaa tehdä pannulle aika ajoin suolakäsittely eli kuumenna suolaa pannussa 1½ minuuttia kuumalla levyllä, hankaa ja pyyhi lopuksi talouspaperilla. Suolalla kuuraaminen poistaa aijempien kokkauksissa tulleet jäänteet ja hajut.

Älä laita tyhjää pannua koskaan kylmänä induktiolevylle kuumimmalle asteelle, vaan lämmitä asteittain. Eikä saa jättää pannua likoamaan eikä pestä astianpesukoneessa. Happamien ruokien paistaminen pannulla (tomaatit, valkoviini, sitruuna) voi heikentää pannun patinaa.

Huonoissa olosuhteissa pannu saattaa ruostua, ruosteen saa harjattua pois karkealla harjalla ja tekemällä uusiksi rasvanpolttokäsittelyn ja taas pannu toimii.


Blogistani Ranteita myöjen taikinasa löytyy muitakin herkullisia ruokaohjeita, joita kannattaa kokeilla.
Nopea ja herkullisen spakettikastike
Herkullinen nakkikastike
Chili-limelohta
Kilpiperunat
Broileri-perunavuoka
Jauhelihapihvit
Paras pizzapohja
Maistuva lasagne
Paneroidut broilerinfileet
Lohilaatikko
Tortillat
Uunibroileria ja riisiä
Yrttilihapullat ja pippurikastike
Spakettia lihapullilla ja kermainen tomaattisoossi

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Seuraajat

Tietoja minusta:

Blogini on perustettu 2.9.2014, joka on leivonta- ja ruokapainotteinen lifestyleblogi. Täällä teille kokkailee 35-vuotias, 2007 syntyneiden kaksospoikien äitee Tampereen seudulta, jonka juuret ovat Pohjois-Pohjanmaalla. Perheeseen kuuluu myös aviomies. Olen ammatiltani kokki, mutta hurahtanut leipomiseen. Tykkään tehdä helposti kokeiltavia ohjeita, jotka eivät vaadi lukijoilta leipurin tai kokin koulutusta onnistuakseen. Päivitän blogia epäsäännöllisen säännöllisesti.

Jätä kommenttia reseptien loppuun, ne aina piristävät :)

Ethän kopioi reseptejäni tai kuviani ilman lupaa.


Mielelläni teen yhteistyötä, jos kiinnostuit ota yhteyttä.


Yhteydenotot:
roottyna.taikinasa@gmail.com
Marika Kaila

Etsi blogistani:

Designed by DigitalBeautiful