Ranteita myöjen taikinasa: Taatelikakku ja pullantuoksuinen äiti

Miten minusta tuli bloggaaja?

Eleltiin toukokuuta 2014 ja olin lounas-kahvilassa töissä, missä alettiin irtisanomaan työntekijöitä tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Ensitunnelmat olivat hermostuttavat, että tuleekohan mullekin irtisanomislappu käteen vaiko ei? Sitten koitti se päivä, kun huomasin pomoni kävelevän minua kohti lappu kädessä, kasvoilta näin, ettei sitä ollut helppo kertoa. Alkuärsytyksestä kun pääsin eteenpäin aloin miettimään, että tämä irtisanominen itseasiassa tulikin hyvään saumaan, sillä kaksospoikamme aloittivat sinä syksynä ekaluokan, olin hermoillut, miten koulumatkat menee, kun matkan varrella on yksi iso ja vaarallinen risteys. Olin loppujen lopuksi huojentunut ja helpottunut, vaikka sen irtisanomislapun sainkin. Olin onnellinen nyt sain olla laittamassa ja saattamassa poikiamme joka aamu kouluun ja saamme rauhassa opetella koulutietä. Rakastan kun saan päivisin leipoa pojillemme välipalalle uunituoreita herkkuja. Mieleeni on jäänyt kerta, jolloin olin leiponut pullaa ja kiireellä lähdin poikia hakemaan, olin sen verran myöhässä, että hyppäsin autoon ja suhautin koulun pihaan. Pojat nousivat kyytiin ja toteavat "voi äiti oot sä leiponut pullaa?". Olin hölmistynyt ja kysyin, mistä te sen arvasitte? Johon hyvin reippaasti tokaisivat "kun sä äiti tuoksut ihan pullalle" olin pullantuoksuinen äiti! 😍

Koulumatkan opettelua...

Koulumatkaa kun opettelimme ei kaikki kuitenkaan sujunut hyvin, sillä alkumetreillä toinen pojistamme meinasi jäädä auton alle, juuri siinä isossa ja vaarallisessa risteyksessä, mitä olin pelännytkin! Kävelin vain muutaman metrin poikiamme jäljessä ja seurasin kuinka se tien ylitys alkaa sujumaan jo itsestään. Pian huomasin, miten toinen poika huomasi oikealta tulevan auton, mutta toinen pojista vain jatkaa matkaa suojatietä pitkin ylittääkseen tietä ja tällä pakettiautolla ei ollut tarkoitustakaan pysähtyä, vaikka ihan varmasti huomasi meidät kolme! Lähdin juoksemaan ja sain viime metreillä poikaa repun kantokahvasta kiinni ja vetäisin pojan kaistojen väliin. Sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa ja ajatukset olivat sekavat, loppumatka kotiin kävelimmekin sitten itkun saattelemana. Mietein päässäni, jos minulla ei olisi ollut mahdollisuutta, joka aamu saattaa poikiamme kouluun, olisiko meillä enää kahta ihanaa poikaa? Kotona poikia odotti uunituoreet pullat kaakaon kera ja niitä mutustimme ja yritimme kerrata, kuinka pitää tarkasti katsoa aina monta kertaa molempiin suuntiin ennen tien ylitystä.

Oma blogi!

Postailin aina Facebookiin leipomuksiani ja kaverini alkoivat kysellä ohjeita ja ehdotella, että perustaisin blogin. En ole mikään tietotekniikan ihmelapsi ja blogin perustaminenkin kuulosti korviini haasteelliselta. Nooh, vihdoin uskalsin hypätä blogimaailmaan ja pian huomasinkin, että muitakin ihmisiä kiinnostaa reseptini. Aloin saamaan ihania kommentteja, maileja ja yksityisviestejä, miten herkullisia leipomuksia ohjeillani tulee, olin otettu saamastani palautteesta. Olen aina rakastanut leipomista ja ruoanlaittoa, jo pienestä tytöstä lähtien sain kotona kokeilla kokkailla kaikkea mitä ikinä kekseinkään, vaikkei ne aina onnistuneetkaan, mutta rakas äitini aina kannusti minua. Yläasteella valitsin kaikki mahdolliset valinnaisaineet, jotka vähänkään koski ruokaa ja yhdeksännellä luokalla sainkin sitten kotitaloudesta stipendin. Lähdin opiskelemaan kokiksi, leipomiseen en ole sen kummemmin käynyt ammattikouluja, ne taidot on itse opittuja. Päivitin blogia hyvin tiuhaan tahtiin ja aloin haaveilla, että joskus haluaisin olla ammattibloggaaja, mutta poljin itse ne haaveet samantien, ettei minusta siihen olisi... Mutta silti pieni kipinä paloi sisälläni ja loppujen lopuksi ajattelin, että onhan minusta, minä en anna periksi. Kolme vuotta se vaati kovaa duunia ja usein kotona kuulinkin siitä, että taas sää vaan näpytät konetta, etkö voisi lopettaa jo? Ja pari-kolme takapakkiakin eteen tulla tupsahti, mutta ihana aviomies ja ihanat kollegat tsemppasivat minua eteen päin.

Unelmat ovat tehty toteutettavaksi!

Nyt olenkin tavoittanut unelmani ja toimin ammattibloggaajana. Kaikki lähti siitä, kun julkaisin gluteenittoman daim-mokkapala ohjeen tammikuussa 2017 Facebookiin blogisivuillani, joka keräsi huiman suosion, päivitykseni sai 7,3 tuhatta reagointia ja 347 kommenttia sekä 352 jakoa ja Facebookin blogisivustoni kasvoi kahden seuraavan vuorokauden aikana räjähdysmäisesti. Seuraajia minulla on yhteensä yli 21 550. Pian sen jälkeen firmat olivat kiinnostuneita tekemään kanssani yhteistyötä ja tein eräälle gluteenittomalle myllylle heidän tuotteistaan ohjeita vuoden verran. Nyt Kotiblogit-lehti lähestyi minua ja he olivat kiinnostuneita tekemään minusta kahden aukeaman jutun lehteensä, olin hyvin otettu ja innoissani. Kannustan sinua tarttumaan härkää sarvista ja kuuntelemaan sydämesi ääntä ja toteuttamaan omia unelmiasi, sinä pystyt siihen!

Tämän supersuositun daim-mokkapalalojen ohjeen löydät TÄÄLTÄ

Taatelikakku:
1pkt (250g) taatelia
3dl kahvia
2dl fariinisokeria
1dl kermaa

2 kananmunaa
3 tl aitoa vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta

½tl suolaa
200g voisulaa
4dl vehnäjauhoja

1. keitä tasaiseksi mössöksi taatelit, kahvi ja fariinisokeri noin 10 minuuttia, jonka jälkeen soseuta seos sauvasekoittajalla
2. anna seoksen jäähtyä hetki
3. lisää kerma, kananmunat, vaniljasokeri, suola, leivinjauhe, jäähtynyt voisula ja vehnäjauhot
4. sekoita kaikki hyvin sekaisin
5. kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun 1,8 litran vuokaan
6. paista uunin pohjalla ritilän päällä 175'c noin tunti