maanantai 2. tammikuuta 2017

Daim-mokkapalat


Päätin yllättää mieheni jollain hyvällä leivoksella ja samalla kokeilla taas jotakin uutta.



Pohja:

5 kananmunaa
4 dl sokeria
6 dl vehnäjauohoja (myllärin)
6 rkl tummaa kaakaota
4½ tl leivinjauhetta
4½ tl aitoa vaniljasokeria
3dl piimää
300g voisulaa

Vaahdota kananmunat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, voisula ja piimä. Sekoita hyvin ja kaada uunipeltille leivinpaperin päälle. Paista 200'c 15min. Jäähdytä pohja, mutta älä päästä kylmäksi asti. 


Kuorrutus:
2 (a´ 56g) isoa daimia
150g voita
2dl fariinisokeria
2tl aitoa vaniljasokeria
½ dl vahvaa kahvia

Kiehauta kattilassa voi, sokerit ja kahvi. Anna kiehahtaa pari minuuttia hiljalleen kokoajan sekoittaen. Jonka jälkeen nosta heti pois liedeltä. Murskaa daimit ja lisää kuorrutukseen. Sekoita hyvin ja kaada pohjan päälle kolmessa osassa. Jos pystyt kaatamaan kuorrutteen yhdessä osassa päälle, olet keittänyt liian kauan ja helposti tulee mieto palaneen maku.


Pinnalle:
1 iso (a´56g) daim 

Rouhi daim ja ripottele kuorrutuksen päälle.

Kokeilehan myös muita mokkapalojani blogistani Ranteita myöjen taikinasa

10 kommenttia :

  1. Näyttää hyvältä, pakko kokeilla joskus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤ Suosittelen kyllä, nämä on, niin hyviä 😍

      Poista
  2. Ai ai ai, kylläpäs näyttää herkulliselta:-)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi11/11/2016

    Onko ohje siis pellilliseen?

    VastaaPoista
  4. Anonyymi1/02/2017

    Millä voisi korvata tuon 1/2 dl kahvin kuorrutteessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vasta huomasin kommenttisi. Esim. kaakaolla :)

      Poista
  5. Anonyymi3/06/2017

    Aivan mahtava resepti ja vatsa kiitti!:) kokeilen vaihtaa daimin marianneksi seuraavaksi :p

    VastaaPoista

Seuraajat

Tietoja minusta:

Blogini on perustettu 2.9.2014. Täällä teille kokkailee 35-vuotias, 2007 syntyneiden kaksospoikien äitee Tampereen seudulta, jonka juuret ovat Pohjois-Pohjanmaalla. Perheeseen kuuluu myös aviomies. Olen ammatiltani kokki, mutta hurahtanut leipomiseen. Tykkään tehdä helposti kokeiltavia ohjeita, jotka eivät vaadi lukijoilta leipurin tai kokin koulutusta onnistuakseen. Päivitän blogia epäsäännöllisen säännöllisesti.


Ethän kopioi reseptejäni tai kuviani ilman lupaa.


Mielelläni teen yhteistyötä, jos kiinnostuit ota yhteyttä.


Tiesithän, että minulla on facebookissa blogillani oma sivusto.
Sekä minut löytää pinterestistä ja instagramista nimellä ranteita_myojen_taikinasa


Yhteydenotot:
roottyna.taikinasa@gmail.com
Marika Kaila

Etsi blogistani:

Designed by DigitalBeautiful