19.10.2016

Maistiaisia Makeaa Joulua -kirjasta



Liisa Westerbergin herkullisia reseptejä jo pitkään seuranneena oli ilo päästä tekemään kirja-arvostelu hänen uudesta Makeaa Joulua -kirjasta. Itse tein kirjasta yllä olevia suloisen pikkuisia suklaalevyjä. Pohjana käytin mm. Dammenbergin sitruuna-vaniljasuklaata, joka antaa ihanan maun suklaalevyihin. Sulatin suklaan vesihauteessa, jonka jälkeen kaadoin ohuen kerroksen pestyjen ja kuivattujen maitopurkkien pohjalle. Jotka olin leikannut n.10cm korkeiksi. Päälle voi laittaa oman maun mukaan mitä haluaa. Itse laitoin nonparellejä, kuivattuja goji-marjoja, kuivattuja aprikooseja ja pähkinöitä. Laitoin sen jälkeen jääkaappiin kovettumaan.



Heti kun otin kirjan käteeni ja katsoin kansikuvaa tunsin nenässäni ihanan jouluisen tuoksun. Kirjaa kun lähdin selaamaan löytyi toinen toistaan herkullisempia reseptejä. Tuli ihan valinnanvaikeus, mitä lähtisin ensin kokeilemaan, niin herkullisen kattauksen erilaisia jouluherkkuja Liisa on kerännyt kirjaansa. Esimerkiksi kookossuukot näyttivät yyber herkullisilta.

 






Browniespurkki on loistava jouluvieminen, vaikka opettajalle joululoman alkaessa tai vaikka joulumyyjäisiin. 
Hyydytetty omenajuustokakku ja tiramisukakku veivät kieleni mennessä jo pelkkää kuvaa katsoessa. Leipureille ihana joululahja koko kirja. Ensivaikutelma kirjasta oli, että nopeasti selaamaan, mitä kaikkea ihanaa löytyy ja kansikuva on todella houkutteleva. Kirjassa on paljon erilaisia vinkkejä ihastuttaviin joululeivonnaisiin.




Parhaita paketointivinkkejä unohtamatta. Pikkujoulukausi alkaa pian ja kirjasta löytyy paljon nopeita tarjoiluvinkkejä ja helposti syötäviä tarjottavia, jotka ovat ehdottomia juhlissa, joissa istumatilaa on vähän. Kirjasta löytyy myös hyviä neuvoja, miten välttää joulukiireet.





Liisa on koko Suomi leipoo -ohjelman 2014 voittaja.  Tämä kirja on häneltä kolmas kirja. Aiempia kirjoja on Makeaa marjoista ja hedelmistä sekä Leivontakirja Makeaa.





                                                      * Kirja on saatu arvostelukappaleena






1 kommentti :

  1. Oi oi, mikä herkkukirja, tuon kirjan pitäisi ehdottomasti löytyä myös minun keittiöstä. Ennen en välittänyt makeista jälkiruuista juurikaan, mutta nykyään ruokailun jälkeen jää vähän hassu tyhjä olo, jos mitään ei ole tarjolla

    VastaaPoista

Seuraajat

Tietoja minusta:

Blogini on perustettu 2.9.2014, joka on leivonta- ja ruokapainotteinen lifestyleblogi, kirjoitan myös hotelleista, viinistä ja elämästä. Kirjoitan aina rehellisesti mielipiteeni ja seison sanojeni takana. Täällä teille kokkailee 40-vuotias, 2007 syntyneiden kaksospoikien äitee Tampereen seudulta, jonka juuret ovat Pohjois-Pohjanmaalla. Olen ammatiltani kokki, mutta hurahtanut leipomiseen. Tykkään tehdä helposti kokeiltavia ohjeita, jotka eivät vaadi lukijoilta leipurin tai kokin koulutusta onnistuakseen. Päivitän blogia epäsäännöllisen säännöllisesti.

Jätä kommenttia reseptien loppuun, ne aina piristävät :)

Ethän kopioi reseptejäni tai kuviani ilman lupaa.


Mielelläni teen yhteistyötä, jos kiinnostuit ota yhteyttä.

Yhteydenotot:
roottyna.taikinasa@gmail.com
Marika Kaila


Minut löytää myös:



Etsi blogistani:

Designed by DigitalBeautiful