19.1.2018

Tilliliha myös gluteenittomana


Tilliliha jakaa voimakkaasti mielipiteitä ja suurimmalla osalla se kuuluu sinne inhokkien puolelle ja itsekkään tästä ruoasta en ole aijemmin pitänyt. Ajattelin kuitenkin kokeilla saisinko siitä hyvänmakuista sillä raaka-aineet joita tillilihaan käytetään naudanlihan, tilli, porkkana ja sipuli kuuluvat omalle lempilistalleni. Ohjeesta tulee neljä annosta.

Ohje:
500g naudanpaistia tai lapaa
3tl kasvismauste haudutettaviin ruokiin
3 pientä salottisipulia
4 porkkanaa
4 laakerinlehteä
1 tl vuorisuolaa myllystä
½ tl tuoretta tilliä
5 dl vettä

1. pyörittele lihapalat kasvismausteseoksessa
2. kuori ja pilko sipulit ja porkkanat padan pohjalle 
3. laita lihapalat kasvisten päälle
4. lisää laakerinlehdet, suola, tuore hienonnettu tilli ja vesi
5. keitä lihoja hiljalleen muutama tunti kunnes lihat ovat mureita, itse haudutin crock-potilla teho 2:lla 3½h. Tarkkaile kuitenkin, että lihapalat ovat kokoajan veden peitossa.

Kastike:
1 dl kolmen sipulin kermaa
3 rkl vehnäjauhoja tai riisihsaujoha
keitinlientä
50g koskenlaskijaa

1. kun lihat ovat mureita tee kastike
2. sekoita kerma, vehnäjauhot ja keitinlientä sen verran, että saat jauhot sekoitettua
3. kaada suuruste ohuena nauhana kastikkeeseen kokoajan sekoittaen 
4. lisää paloiteltu koskenlaskija
5. jatka kiehautusta muutama minuutti, kunnes sulatejuusto on sulannut ja kastike sakenee tai jatka haudutuspadassa kypsennystä vielä 30 min 2 teholla
6. tarkista suola ja lisää tarvittaessa lisää




Sain Meiralta testattavaksi mausteseospusseja ja ajattelin, että tuolla haudutettaviin ruokiin suunnattu mausteseos sopisi hyvin tuomaan uudenlaista makua tillilihaan, vaikka mausteseos onkin suunnattu kasvisruokiin. Sillä pehmeän savuinen aromattisuus mausteseoksessa tuoksuikin jo niin hyvälle. Meillä talossa asustaa kaksi pientä nirsoa miestä ja tämä kastike upposi kaikkille, junnut ottivat jopa lisää, joten tillihaa tulee nyt tehtyä useammin, kun koko perheelle sama ruoka uppoaa.
Mausteseoksista voit lukea lisää TÄÄLTÄ


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Seuraajat

Tietoja minusta:

Blogini on perustettu 2.9.2014, joka on leivonta- ja ruokapainotteinen lifestyleblogi, kirjoitan myös hotelleista, viinistä ja elämästä. Kirjoitan aina rehellisesti mielipiteeni ja seison sanojeni takana. Täällä teille kokkailee 40-vuotias, 2007 syntyneiden kaksospoikien äitee Tampereen seudulta, jonka juuret ovat Pohjois-Pohjanmaalla. Olen ammatiltani kokki, mutta hurahtanut leipomiseen. Tykkään tehdä helposti kokeiltavia ohjeita, jotka eivät vaadi lukijoilta leipurin tai kokin koulutusta onnistuakseen. Päivitän blogia epäsäännöllisen säännöllisesti.

Jätä kommenttia reseptien loppuun, ne aina piristävät :)

Ethän kopioi reseptejäni tai kuviani ilman lupaa.


Mielelläni teen yhteistyötä, jos kiinnostuit ota yhteyttä.

Yhteydenotot:
roottyna.taikinasa@gmail.com
Marika Kaila


Minut löytää myös:



Etsi blogistani:

Designed by DigitalBeautiful