18.2.2019

Taivaallisen pehmeä maa-artisokkakeitto


Maa-artisokkakeitto, jota tein meille illalliselle alkuruoaksi. Lempi yrttini jota rakastan yli kaiken on lipstikkaa, joten sitä sinne oli myös saatava ja reilulla kädellä sekä lipstikkasuolaa. Tästä tuli superhyvää, vaikka ite sanonkin ja tämä upposi erittäin nirsoille pikkumiehillekkin. Alkuruokakoko on 1½-2 dl per henkilö.

Ohje alkuruokana ohjeesta tulee neljä annosta:

500g maa-artisokkaa
1 dl tuoretta lipstikkaa
1 punasipuli
2 perunaa
7 cm punaista mietoa chiliä (ilman siemeniä)
myllystä hiukan mustapippuria
n.3/4-1 tl Mimisin lipstikkasuolaa
n. ½ dl keitinlientä
2 dl kolmen sipulin kermaa

1. kuori ja pilko maa-artisokat ja perunat
2. hienonna hieman lipstikkaa ja lisää kattilaan maa-artisokkien kanssa
3. paloittele chili sekä punasipuli ja lisää kattilaan
4. lisää vettä sen verran, että peittyvät
5. keitä kunnes maa-artisokat ja perunat ovat kypsiä
6. valuuta keitinliemi talteen
7. lisää blenderiin kaikki aineet ja aja keitto sileäksi
8. tarkista suolaisuus sekä sekä paksuus ja lisää tarvittaessa suolaa ja keitinlientä lisää




2

14.2.2019

Muffinsit yllätys sydämellä















Minä kun tykkään niistä helpoista ohjeista, joissa ei tarvitse kuin kaikki aineet vain sekoittaa ilman vaahdottamista sun muuta. Nooh halusin tehdä myös muffinsseillekkin sellaisen ohjeen ja jotka tulevat kädenkäänteessä. Oiva tarjottava vaikka yllätysvieraille. Ohjeesta tulee 12kpl. Huom. jos haluat kuorruttaa muffinsit, voit tehdä jo vaikka edellisenä iltana dumle-kerman jääkaappiin ja seuraavana päivänä vaahdotat. Muffinseja ei kannattaa laittaa jääkaappiin sillä ne kovettuvat ikävästi ja sisällä oleva sydän ei pääse oikeuksiin, kannattaakin kuorruttaa tuoreet muffinsit juuri ennen tarjollepanoa.



Ohje:

4 dl vehnäjauhoja
1dl fariinisokeria
1dl siirappia
2tl leivinjauhetta
3tl aitoa vaniljasokeria
2tl vanilja-aromia
2 kananmunaa
3/4dl kermaa tai maitoa
100g voisulaa

12kpl-24kpl esim. dumleja, mars, snickers, geisha tai fazerin sinisiä konvehteja (näitä saa mm. makuunista)

1. sekoita hyvin kaikki aineet keskenään 
2. annostele taikinaa 3/4 muffinsivuokiin
3. lisää vuokien keskelle kaki suklaakonvehtia, mutta älä paina niitä ihan pohjaan asti 
4. paista 200'c n.15min
5. koristele jäähtyneet muffinsit haluamallasi tavalla

Kuorrute:
1 dl kuohukermaa
½ pss. (220g) dumleja
100g mascarponea

1. suklata kattilassa kerma ja dumlet miedolla lämmöllä
2. jäähdytä jääkaappikylmäksi
3. vaahdota kylmä dumle-kerma
4. lisää mascarpone





                          





Vasem.puoleinen on tehty ikean vuokaan & oik.puoleinen normi marketin muffinsivuokaan

Kokeilin tehdä satsin myös fazerin sinisellä sydämellä jossa tumma taikina. Taikinaan lisäsin muiden aineiden lisäksi 4tl tummaa kaakaota. Nämä olivat kans todella hyviä ja tämä tumma taikina sopi mainiosti fazerin sinisten konvehtien kanssa. 





1

5.2.2019

Teatterinäytös otto vai pano

Kuva: Tampereen Komediateatteri / Harri Hinkka



Viime viikon torstaina kävin katsomassa kutsuvieraana Jordi Galceranin palkitun hauskan komedian Otto vai pano. Tarina on lainaneuvottelusta, jossa kaikki keinot ovat sallittuja. Kun lainaa ei myönnetä on siirryttävä toisenlaisiin neuvotteluihin.

Asiakas (Ilkka Koivula) tulee pankkiin ja pyytää lainaa. Pankinjohtaja (Kake Aunesneva) ei pysty tätä myöntämään, koska asiakkaalla ei ole riittäviä vakuuksia. Asiakas ei kuitenkaan häkelly vaan vetoaa härskisti pankinjohtajaan tämän vaimon kautta. Tästä käynnistyy avio-onnea horjuttava valtapeli, joka osoittautuu todelliseksi kaksintaisteluksi. Puoliajan jälkeen mielestäni koko näytös huipentui, jolloin mahalihaksetkin saivat kyytiä. Lopussa kaikki hyvin vai oliko sittenkään...



Jordi Galceran on palkittu v. 2014 parhaan näytelmäkirjailijan Ceres-palkinnolla juuri tästä komediasta.
Jordi Galceranin kiristyskomedia
Suomennos Sanna Niemeläinen
Ohjaus ja visualisointi Panu Raipia
Rooleissa Ilkka Koivula ja Kake Aunesneva








0

4.2.2019

Kermainen uunibroilerikastike



Kiireen keskellä kaipaa välillä niitä helppoja ja maukkaita ohjeita. Tässä olisi yksi sellainen, joka muuten onkin meijän perheen kestosuosikki. Ja mikä ihaninta ei tarvitse jynssätä kattiloita lopuksi, kun kastike on valmista.


Ohje:
600g-700g broilerinfileitä (natural) 
5 dl valion kolmen sipulin kermaa 
3½ tl broilerimaustetta
1 tl currya
½ tl herbamaren yrttisuolaa
2 tl sipulijauhetta

1. laita fileet kinkkupussiin vieri viereen
2. sekoita kerma ja mausteet keskenään ja kaada fileiden päälle 
3. laita kinkkupussi kiinni ja leikkaa pieni ilmareikä kiinnityskohdan juureen 
4. paista 150'c 1h. Tarjoile riisin tai muusin kera. 


Vinkki:
* jos käytät paksuja fileitä halkaise ne jotta saat ohuvuia ja kypsyvät nopeampaa
* älä lado päällekkäin fileitä jotta kypsyvät tasaisesti
* kermoja voit sekoitella oman maun mukaan tai laittaa vaikka pelkästään 5 dl kolmen sipulin kermaa, joka on oma suosikkini
* tähän sopii hyvin sekä ulko- tai sisäfileet sekä filesuikaleetkin käyvät







0

Seuraajat

Tietoja minusta:

Blogini on perustettu 2.9.2014, joka on leivonta- ja ruokapainotteinen lifestyleblogi, kirjoitan myös hotelleista, viinistä ja elämästä. Kirjoitan aina rehellisesti mielipiteeni ja seison sanojeni takana. Täällä teille kokkailee 40-vuotias, 2007 syntyneiden kaksospoikien äitee Tampereen seudulta, jonka juuret ovat Pohjois-Pohjanmaalla. Olen ammatiltani kokki, mutta hurahtanut leipomiseen. Tykkään tehdä helposti kokeiltavia ohjeita, jotka eivät vaadi lukijoilta leipurin tai kokin koulutusta onnistuakseen. Päivitän blogia epäsäännöllisen säännöllisesti.

Jätä kommenttia reseptien loppuun, ne aina piristävät :)

Ethän kopioi reseptejäni tai kuviani ilman lupaa.


Mielelläni teen yhteistyötä, jos kiinnostuit ota yhteyttä.

Yhteydenotot:
roottyna.taikinasa@gmail.com
Marika Kaila


Minut löytää myös:



Etsi blogistani:

Designed by DigitalBeautiful