tiistai 10. lokakuuta 2017

Saaristolaisleipä







Meijän jouluun kuuluu ehdottomasti saaristolaisleipä. 
Nämä ovat helppoja tehdä. 
Kaikki aineet vain sekaisin ja uuniin. 
Ihanan maukkaita ja pehmoisia. 
Ohjeesta tulee 2 kpl 

Ohje:
1 litra piimää
2 dl siirappia
3 dl vehnärouhetta
3 dl ruisleseitä
1½ rkl soodaa
1 rkl suolaa
2 dl tuoppi kaljamaltaita
½ dl fariinisokeria
2 dl sämpyläjauhoja (Myllärin)
7 dl vehnäjauhoja


Siirappivesi:
½ dl vettä
1 rkl siirappia

1. sekoita piimä ja siirappi keskenään 
2. sekoita kuivat aineet keskenään, lisää piimän sekaan ja sekoita hyvin
3. kaada kahteen (1 litran vetoisiin) voideltuihin ja jauhotettuihin leipävuokiin 
4. paista uunin alimmalla tasolla 175'c n.1h 30min 
5. voitele valmiit leivät siirappivedellä
6. anna jäähtyä ja nauti







Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Seuraajat

Tietoja minusta:

Blogini on perustettu 2.9.2014. Täällä teille kokkailee 35-vuotias, 2007 syntyneiden kaksospoikien äitee Tampereen seudulta, jonka juuret ovat Pohjois-Pohjanmaalla. Perheeseen kuuluu myös aviomies. Olen ammatiltani kokki, mutta hurahtanut leipomiseen. Tykkään tehdä helposti kokeiltavia ohjeita, jotka eivät vaadi lukijoilta leipurin tai kokin koulutusta onnistuakseen. Päivitän blogia epäsäännöllisen säännöllisesti.


Ethän kopioi reseptejäni tai kuviani ilman lupaa.


Mielelläni teen yhteistyötä, jos kiinnostuit ota yhteyttä.


Yhteydenotot:
roottyna.taikinasa@gmail.com
Marika Kaila

Etsi blogistani:

Designed by DigitalBeautiful