19.6.2016

Gluteeniton britakakku





Halusin kokeilla britakakkua gluteenittomana ja onnistui loistavasti. Tuli todella hyvää, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan ja tässä ei huomaa mausta, että onko vaiko ei gluteeniton, todella maut kohdallaan. Yhteistyössä Viljatuote.

Pohja:
200g pehmeää voita
2 dl sokeria
2 tl aitoa vaniljasokeria
4 keltuaista
1½ dl kermaa
3 tl leivinjauhetta
2dl viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta

Marenki:
4 valkuaista
1 3/4 dl sokeria

Väliin:
3 prk. bonan paritiisi sosetta 

6 dl kermaa
1 prk. (250g) maitorahkaa
3 rkl vaniljakreemijauhetta
4 rkl fariinisokeria

Vaahdota pehmeä voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää kerma ja keltuaiset ja sekoita hyvin. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon. Kaada uunipeltille leivinpaperin päälle ja tee marenki. Vaahdota valkuaiset ja sokeri kovalle vaahdolle ja levitä marenki pohjan päälle. Jos pystyt kääntämään marenki astian väärinpäin, niin ettei mareki lähde valumaan astiasta  pois, silloin marenki on tarpeeksi kovalla vaahdolla. Paista kiertoilmauunissa 175'c n.30min. Anna jäähtyä kylmäksi asti. Leikkaa kahtia. Irroita esim. palettiveitsellä pohjat leivinpaperista, vetämällä palettiveitsi kauttaaltaan pohjan ja leivinpaperin välistä, mutta vasta, kun pohja on kylmä. Vaahdota kerma, vaniljakreemijauhe ja fariinisokeri, lisää lopuksi maitorahka. Levitä paratiisisose puolikkaan päälle ja puolet kermavaahtoseoksesta ja laita toinen puoli pohjasta päälle. Levitä loput kermaseoksesta päälle ja koristele haluamallasi tavalla. Nauti kahvin kanassa. 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Seuraajat

Tietoja minusta:

Blogini on perustettu 2.9.2014, joka on leivonta- ja ruokapainotteinen lifestyleblogi, kirjoitan myös hotelleista, viinistä ja elämästä. Kirjoitan aina rehellisesti mielipiteeni ja seison sanojeni takana. Täällä teille kokkailee 40-vuotias, 2007 syntyneiden kaksospoikien äitee Tampereen seudulta, jonka juuret ovat Pohjois-Pohjanmaalla. Olen ammatiltani kokki, mutta hurahtanut leipomiseen. Tykkään tehdä helposti kokeiltavia ohjeita, jotka eivät vaadi lukijoilta leipurin tai kokin koulutusta onnistuakseen. Päivitän blogia epäsäännöllisen säännöllisesti.

Jätä kommenttia reseptien loppuun, ne aina piristävät :)

Ethän kopioi reseptejäni tai kuviani ilman lupaa.


Mielelläni teen yhteistyötä, jos kiinnostuit ota yhteyttä.

Yhteydenotot:
roottyna.taikinasa@gmail.com
Marika Kaila


Minut löytää myös:



Etsi blogistani:

Designed by DigitalBeautiful