Tein meijän poikien valmistujaisjuhliin saaristolaisleipä kolmioita, johon päälle tein pekoni-halloum täytteen bbq-kastikkeella. Tämä oli super hyvä yhdistelmä. Meillä syöty myös tuota täytettä grillauksen lisukkeena, tällöin vaan jätin kasvisten palat huomattavasti isommiksi.
1 litra piimää
2 dl siirappia
3 dl kauraleseitä
3 dl ruisleseitä
1½ rkl soodaa
1 rkl suolaa
2 dl tuoppi kaljamaltaita
½ dl fariinisokeria
2 dl sämpyläjauhoja (Myllärin)
7 dl vehnäjauhoja
2. sekoita kuivat aineet keskenään, lisää piimän sekaan ja sekoita hyvin
3. kaada kahteen (1 litran vetoisiin) voideltuihin ja jauhotettuihin leipävuokiin
4. paista uunin alimmalla tasolla 175'c n.1h 20min
5. anna jäähtyä ja täytä
Täyte:
2 omena
2 suippopaprikaa
2 sipulia
1 Parsa (tuore)
2 pkt. Halloumia
330g bbq orginal kastiketta (Santa Maria)
1 pkt. (200g) Pekonimurua
1. Ruskista pekoni rapeaksi ja valuta rasva pois
2. Pilko kaikki kasvikset, omena ja halloum mahollisimman pieneksi kuutioksi
3. Sekoita kaikki keskenään ja paista mahollisimman laakeassa astiassa (ettei olisi paksusti täytettä päällekkäin) 200*c 30min tai kunnes kaikki kasvikset on pehmenneet. Mun astia oli tällä kertaa pieni ja tavaraa oli astiassa paksusti, joten paistoaika oli 1h 30min.
4. Anna olla yön yli jääkaapissa
5. Leikkaa saaristolaisleipä kolmioiksi
6. Voitele margariinillä leipäpalat
7. Annostele täytettä kukkuralleen leipäpalan päälle.


Ei kommentteja :
Lähetä kommentti